LITTEROINTITYÖ / VALKEA VASA OY

 

Nita Vera

 

(alkumusiikki)

 

Tämä on Creative Finlandin ”Mitä kuuluu”-podcast, jossa kyselemme kuulumisia luovilta aloilta tässä maailman ajassa. Tervetuloa mukaan!

 

Essi: Mitä kuuluu valokuvaaja Nita Vera?

 

Nita: Hyvää kuuluu kiitos. Kesää odotellessa. Nyt on menny vuos koronakuplassa ja vauvakuplassa. Hirveesti energiaa alottaa projektien parissa. Mulla on tällä hetkellä muutama projekti, joissa yks tällanen muotokuvaryhmänäyttely, jossa mä käsittelen muotokuvaa. Sitten kirjaprojekti, jossa olen kirjoittamassa valokuvateoriakirjaa, joka on kaunokirjallisella twistillä tehty. Siinä on kaunokirjallisii esseitä. Oon käsitelly tosi paljon perhe- ja ihmissuhteita mun töissä. Yleensä sellasella huumorisella otteella.

 

Muotokuvaprojekti lähti liikkeelle ajatuksesta, että ruvettiin ryhmässä miettimään mikä on muotokuva. Haluttiin rupee etsimään muotokuvan rajoja, että missä ne rajat menee. Mikä on vielä muotokuvaa ja mikä ei. Mä oon ite lähestyny tätä aihetta... Alotin tän projektin raskausaikana ja rupesin miettimään, että voiko syntymättömästä lapsesta tehdä muotokuvan ja millanen muotokuva se on. Millainen on syntymättömän ihmisen muotokuva ja kuka sen rakentaa? Kenen näkökulmasta me katsotaan sitä.

 

Mä oon nyt työstäny tätä mun näyttelyy. Tähän kuuluu valokuvia ja ääntä. Meit on mun lisäks Vilma Pimenoff, Lauri Eriksson, Perttu Saksa ja Johannes Romppanen. Jokaisella tulee olemaan omat työt, mutta me yhdistetään ne yhdeksi näyttelyksi, joka tulee Oulun valokuvakeskukseen, Tampereen Nykyaikaan ja Mikkelin Valokuvakeskukseen esille. Koronan takia en vielä pysty lyömään lukkoon, että mitkä päivämäärät pitää. Näillä näkymin toukokuussa tulee ensimmäinen näyttely.

 

Esseeprojekti, lähti opettaja Hanna Weseliuksen ideasta kirjottaa uusia ajatuksia tähän aikaan liittyen valokuvasta ja sen teoriasta. Suomen kielellä ei olla julkastu pitkään aikaan teoreettista valokuvakirjaa, joten hän keräs kokoon porukan valokuvaajia, jotka myös kirjoittaa. Meitä on noin 10 henkilöä siinä. Jokainen kirjottaa yhen esseen jostain valokuvateoriaan liittyvästä. Ollaan työstämässä tätä kirjaa. Sen on tarkotus tulla ens vuoden keväällä ulos.

 

Mä oon ite innostunu tosi paljon kirjottamaan ja se tuntuu olevan tosi oma juttu. Tässä kaiken sivussa mä työstän kanssa mun väitöskirjaa, jossa mä tutkin videotaidetta ja narratiivia liikkuvassa kuvassa. Miten narratiivi muodostuu videotaiteessa. Oon sitä varten työstämässä videoteosta, joka on aika alkuvaiheessa vielä. Se tulee olemaan osa sitä väitöskirjaa. Vähän kaupallisemmassa tyylissä mä olen vähän humoristinen ja vähän muotiinpäin suuntautuvaa kuvaa mä tykkään tehä.

 

Yleensä sekä kaupallisemmat työt, että mun taiteelliset projektit saa inspiraation ihan arjesta, niin tylsältä kuin se kuulostaakin. Arkijutuista ja varsinkin ihmissuhteista. Periaatteessa ihmissuhteitten absurdius ja sen takia mä tykkään kanssa kuvata ihmisiä, sanotaanko, oudoissa asennoissa. Semmosissa asennoissa, missä me ei olla totuttu olemaan. Jotka kuvaa enemmän sisäistä maailmaa tai tunteita, kuin asentoja tai poseerauksia. Vartalon käyttäminen, tykkään vähän yrittää tuoda ihmisen sisäistä maailmaa näkyville. Sen takii monessa kuvassa mulla saattaa olla kuvattava pää alaspäin, jalat ylöspäin. Ihan vinksalleen niin sanotusti. Must tuntuu, että se jotenki kuvaa enemmän sitä ihmistä. Vähän erilaista perspektiiviä ihmisyydestä.

 

Nyt lähiaikoina olen ollu tosi inspiroitunu tieteestä ja biologiasta. Tieteen tuomista taiteeseen ja niiden yhdistämisestä. Silti siellä se ihmisyys on mulle tosi tärkeetä ja lähellä mun töitä. Niitä mä haluan kans korostaa mun kuvissa. Must tuntuu, että tää korona-aika, raskausaika ja äitiys on vähän muuttanu ehkä mun tulevaisuuden haaveita. Vähä ehkä tehny selkeästä epäselkeän. Tulevaisuus tuntuu nykyään tosi hämärältä. Ei tiedä oikein, että mitä se tuo tullessaan. Taide ei oo ehkä se ensimmäinen asia, mistä yhteiskunta pitää kiinni. Se ehkä vähän ittee pelottaa ja sit mietityttää, että ... ehkä tää on kysymys, joka tulee olemaan mun kanssa ihan loppuelämän, mutta mitä mä haluaisin olla isona. Must tuntuu, että siihen tulee meneen koko elämä aikaa, että löytää sen mitä haluaa oikeasti tehä.


Minusta tuntuu, että tällä hetkellä on vähä vaikeet nähä mitä tulevaisuus tuo tullessa. Hirveesti on kyl intoa ja inspiraatiota tehä kaikennäköstä, mutta must tuntuu, että tällä hetkellä pitää vaan nauttii jokaisesta päivästä ja tehä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu oikealta.

 

Essi: Kiitos haastattelusta Nita Vera.

 

Nita: Kiitos tosi paljon Essi ja kiitos kun kysyit mukaan.

 

(loppumusiikki)