LITTEROINTITYÖ / VALKEA VASA OY

 

Sami Rumpunen

 

(alkumusiikki)

 

Tämä on Creative Finlandin ”Mitä kuuluu”-podcast, jossa kyselemme kuulumisia luovilta aloilta tässä maailman ajassa. Tervetuloa mukaan!

 

Essi: Mitä kuuluu festivaalijohtaja Sami Rumpunen?

 

Sami: Kiitos, siviilielämään varsinki tosi hyvää. Tapahtumalle ja työpaikalle tosi hiljasta, koska me ei olla nyt tekemässä Provinssia ens kesänä, eikä olla aktiivisessa tilassa moneltakaan osin kohti -22 kesää, jolloin Provinssi seuraavan kerran toteutuu. Tällä hetkellä sinne 2022:een lähinnä rakennetaan ulkomaista ohjelmistoa kokonaisuudessaan. Muuten me ollaan aikalailla tilassa, missä kaikki muu tuotanto valtaosin odottaa sitä, että ollaan vähän lähempänä tapahtumaa. Vastaus kysymykseen on, että kuuluu lähtökohtasesti aika hyvää. Me ollaan tiedetty tää, mihin suuntaan me ollaan menossa, jo aika pitkään. Ollaan sopeuduttu ja istuttu ihan mukavasti tähän tilanteeseen. Hyväksytty väistämätön.

 

Essi: Haluaisitko sä kertoa lisää siitä, miten tää kahen kesän festivaalin peruminen on ihan käytännön tasolla teille tarkottanu?

 

Sami: Viime vuonna kun festivaali peruttiin, se tapahtu tosi nopeesti kaikkineen. Me ollaan helmikuun puolessa välissä oltu täällä Seinäjoella musiikkialan, erityisesti elävän musiikin, ja tapahtuma-alan ammattilaisten kokoontumisessa Mars-festivaaleilla. Se oli ehkä helmikuun 15. päivä suunnilleen tai päivää-kahta ennemmin. Keskusteltiin musiikkialan ajankohtasista päivän polttavista haasteista ja näkymistä kaks päivää. Siellä ei mainittu kertaakaan koronavirusta millään lailla, joka kertoo jotain siitä, että miten nopeesti kaikki tapahtu. Siitä 2 viikkoa myöhemmin me ei oikeestaan puhuttu mistään muusta. Neljä viikkoa myöhemmin me tiedettiin, että tästä ei tuu yhtään mitään tänä vuonna.

 

Sillon se aikajänne oli niin lyhyt, että ei ollu semmosta sopeutumisvaihetta. Jouduttiin aika nopeesti opetteleen elämään täydellisen epävarmuuden alla. Siinä oli paljon pakkolaskunomaisia piirteitä kun tapahtumat ajettiin alas viime kesältä. Siit me kuitenkin selvittiin mun mielest erittäin hyvin kaikin puolin. Se mikä siinä oli parasta, oli se, että asiakkaat oli todella hyvin mukana. Supportti oli tosi vahvaa siellä asiakasrajapinnassa. Saatiin hirveen paljon kannustavaa palautetta. Ennen kaikkea se, että me oltiin ylivoimasessa ennätyslipunmyyntivauhdissa tuolloin. Oltiin myymässä vuodelle -20 paljon enemmän lippuja kuin oltiin koskaan aikasemmin myyty. 70% suunnilleen, reilusti enemmän kuin 2/3, asiakkaista päätti pitää lipuistaan kiinni. Se tarkotti sitä, että viime kesänä tää -21 kesä näytti ihan mahtavalta kun lippuja oli myyty valtavan paljon jo siinä vaiheessa. Mun mielestä ihmiset näki tosi positiivisena ja innostuneena sen kesän -21 vuosi sitten. Lippuja myytiin ihan kivasti. Se näkymä alko synkentyyn vasta vuoden lähestyessä loppuaan. Sit tuli positiivisia uutisia rokotteista. Sekin näytti piristävän lippukauppaa ja kääntävän valoo päälle tunnelin päässä. Sekään ei ehkä kovin kauaa sit kestäny. Tammikuussa oltiin jo tilassa, että must tuntu että valtaosa asiakkaista ja työntekijöistä ymmärsi, ett ens kesääkään ei todennäkösesti tuu. Ainakaan sellasena kuin me ollaan totuttu se näkemään.

 

Millasta aikaa tää on ollu, niin ollu tavallaan valonpilkahdusvaiheita. Niihin on kiva nyt palata tässä vaiheessa kun kesä on kätelty taas pois. Niihin palaa nyt vähän toisin silmin. Kun on ollut positiivinen fiilis, tajuu ett se johtuu siitä, että me ollaan huomattu, että ihmisii kiinnostaa festarit tällä hetkellä ihan valtavan paljon ja kaikki odottaa niiden paluuta. Ei selkeestikkään olla ottamassa askelta pois päin kokoontumisista tai siitä, ett massatapahtumat olis jollain lailla jonku vanhan ajan asia kun me tästä pandemiasta päästään yli. Oikeestaan päinvastoin. Meillä on kaikki maholliset signaalit siitä, että ollaan ketsuppipulloefektin äärellä. Sitten kun portit aukee, niin padot murtuu. Tavallaan se on tosi innostavaa nähdä ja suhtautua edelleen, vaikka puhutaan toisesta vuodesta, kaikkeen tilapäisenä. Kahen vuoden jälkeen me ollaan edelleen vahvoi ja ehkä vahvempii kuin koskaan enemmin. Se on se meijän tapa suhtautua asiaan tällä hetkellä.

 

Mun mielestä avainasia tässä on se, että meijän koko tapahtuma-ala on oppinu elämään epävarmuuden kans ihan erilailla kuin aina ennen, vaikka ollaan oltu siinä aika vahvoja jo aikasemminkin. Lyhyeen aikajänteeseen valtava määrä muuttujia - se on aina kuulunut tapahtumatuottamisen luonteeseen. Kuitenkin tässä ollaan otettu merkittävä askel eteenpäin. Oon aika luottavainen siihen, että tapahtuma-alasta loppujen lopuksi kyetään pitämään huolta, esimerkiksi ymmärretään valtiovallan taholla myös. Nään vaan paremman huomisen.

 

Essi: Tosi kiva kuulla, että siellä kuitenkin ollaan positiivisin mielin liikenteessä. Onko sun mielest minkälaista ollu tehdä artistien ja bändien kanssa nyt yhteistyötä tällaisessa tilanteessa, jossa kaikki on epävarmaa? Niinku sanoit, niin tapahtuma-ala nyt ehkä epävarmuuksien kanssa on joutunu olemaan suhteellisen paljon tekemisissä tähänkin asti, mutta millasta on ollu työskennellä tämmösessa tilanteessa jossa kukaan ei oikein tiedä toteutuuko festivaali vai ei?

 

Sami: Meillähän on tietysti promoottori, joka pääsääntösesti hoitaa kaikki artistiyhteydet. Mä en itse omassa työssäni asioi artistin kanssa käytännössä lainkaan. Jos ajatellaan epävarmuutta ja sopimussuhteita, niin ohan tässä yks merkittävimmistä muutoksista ehkä, mitä korona tulee jättämään tapahtumakentälle – vaikutukset sopimustekniikkaan. Tietysti meijän artistisopimukset tulee olemaan yks merkittävä osa sitä, mutta yhtä laajalla sopimukset kaupallisten kumppaneiden, isojen tuotannollisten alihankkijoiden tai yhtälailla tietysti vakuutusyhtiöiden kanssa - nehän on kaikki tosi merkittävii asioita. Meidänkaltasen festivaalin tuottaminen edellyttää useita satoja, ehkä jopa toista tuhatta erilaista sopimusta kokonaisuudessaan. Valtaosaan niistä sopimuksista jollain tapaa korona tulee vaikuttamaan ja varmistamaan uudenlaisia takaportteja, että millä lailla selustaa turvataan. Sitoutumisen taso ehkä keskimäärin sopimusjuridisesti tulee madaltumaan. Eroon päästään sit ku tarvii-tyyppinen kulttuuri varmasti voimistuu. On vähän vaikee nähdä vielä millasia vaikutuksia sillä voi pitkässä juoksussa olla meijän alalle.

 

Kysyit suhteesta artisteihin, niin täytyy sanoa, että yhteisen asian äärellä ollaan selkeesti oltu tähän mennessä. Artisti tai tapahtuma ei oo pyrkiny kapitalisoimaan tällä tilanteella. Molemmin puolin aitaa ollaan tilanteessa, jossa yritetään ratkasta mahdollisimman fiksusti, että kaikki kävelee pystyssä pandemian jälkeen ja kaikki löytää yhteisen ratkasun tähän ongelmaan. Yhetistyö artistien kans on ollu äärimmäisen positiivista ja hyvähenkistä tähän mennessä.

 

Näin on oikeastaan kaikessa muussakin. Myös meijän kaupallisten kumppanien kans tämä on ollu tosi helppoa ja joustavaa. Vuodelle 2020 me oltiin todella pitkällä. Meillä oli käytännössä kaupalliset yhteistyökumppanuudet valtaosin valmiina. Niistä ylivoimanen valtaosa jatko suoraan automaattisesti tälle kesälle. Oon aika optimistinen, että todella moni niistä tulee jatkamaan myös seuraavalle vuodelle.

 

Essi: Miten tapahtumatoimiala on yhdistyny sun mielestä tän koronapandemian myötä?

 

Sami: Me ollaan oltu aika yhtenäinen ala jo aikasemminkin. Mä oon suhtautunu aina - varsinkin festariskeneen - aika voimakkaastikkin kutsumusalana. Yleensä ottaen musa-alalle, musatapahtuma-alalle ja livekentälle päätyy hyvin helposti ihmisiä, joille se on jonkinlainen henkireikä tai merkittävä osa sitä, minkä ympärille oma identiteetti on alle parikymppisenä kasvanu ja kehittyny. Sen takii ollu helppo samaistuu omiin kollegoihin ja ollu aina ilo kohdata heitä. Ystävyyssuhteet on aina ylittäny kilpailijasuhteet. Mun mielestä suomalainen festarikenttä on ollu sellanen, että ollaan tosi luontevasti jaettu best practice-ajatuksii. Eli jos joku keksii jotain hyvää, se viesti kyl välitetään yleensä aika avoimesti niin, että ala kehittyy laajemmin. Paljon keskustellaan ja kehitetään yhessä.

Täytyy sanoo, ett tää viiminen vuosi on ihan eri luokkaa kuin koskaan ennen siinä, kuinka paljon on pidetty yhteyttä muiden tapahtumien ja etujärjestöjen kanssa. Jos otetaan 10 suurinta festivaalia Suomessa, niin ei oo tainnu olla sellasta kolmen viikon jaksoa, kuten viime maaliskuun jälkeen, että en olisi keskustellut valtaosan näistä kanssa. Hirveen helppoo tää on kun ollaan kaikki yhteisen ongelman ja haasteen edessä. On tosi luontevaa myös ratkasta sitä yhessä.

 

Essi: Mitä tapahtuma-ala tai tarkemmin sanottuna festivaalit tarttis tässä hetkessä? Millasta tukea tai miten täst jatkettas sillä tavalla, että sellaset festarit mitkä ei tänä vuonna toteudu, toteutuis ens vuonna?

 

Sami: Varmasti on paljon sellasia tapahtumia tässä maassa, jotka on jo ihan aidosti kintaalla sen osalta, että kuinka ne kestää toisen perättäisen ylimenon. Mä haluaisin olla optimistinen ja luottavainen siitä, että se taloudellinen tuki on olemassa. Varsinkin opetus- ja kulttuuriministeriön puolelta. Se etenee niin, että sillä onnistutaan pitämään taloudelliset toimintaedellytykset sellasille tapahtumille, joiden jatko uhan alla olis. Näitä pystyttäs turvaamaan ja tosiaan valitsen optimistina sen uskon, ett näin tulee käymään. Täs tilanteessa se taloudellinen turva on varmasti ensisijaista ja ratkasevaa.

 

Kun kesä oli vielä auki, jos ajatellaan tätä kesää, niin kyl se mitä me eniten tarvittiin ennen ku oltiin oma päätöksemme tehty, oli ennen kaikkea mahollisimman avoin viranomaisviestintä. Meille aivan äärimmäisen tärkeetä on kyetä tekemään omaa riskianalyysiamme kaikkeen mahdolliseen saavutettavissa olevaan tietoon perustuen. Eikä se ole mahollista jos viranomainen ja poliittinen päättäjä ei avoimesti tiedota meitä siitä, mitä he itse tietää ja millä todennäköisyyksillä he näkevät tiettyjen skenaarioiden toteutuvan. Tietysti samaan aikaan on tosi tärkeetä ymmärtää sekin, että niin paljon kysymysmerkkejä on ettei kukaan voi kertoo, että koska tää homma on ohi ja koska kaikkee voidaan tehä. Mut mun mielestä siltikään ei oo syytä pelätä sitä, että jos me ei olla varmoja, niin me ei voida maalata mitään kuvaa siitä, koska me uskotaan että näin käy. Kyse on mun mielestä vaan pikemminkin viestinnän retoriikasta.

 

Mun mielestä ei oo oikein jos jokin ajankohta ja ikkuna siihen, koska saavutetaan rokotus- ja epidemiatila, missä voitaisiin suurii tapahtumii vaik järjestää, jätettäisiin kertomatta sen takia koska ei olla varmoja että näin käy. Me vaaditaan kuitenkin niin paljon aikaa, että kyetään turvaamaan oma selustamme ollaksemme varmoja siitä, että tapahtumia järjestetään. Meijän täytyy puhaltaa pilliin jo aikasemmin kuin viranomainen oli siihen valmis mitään varmuuksia maalaamaan. Selkeesti toi näyttää siltä, että siinä meijän ikkunassa, tai kovin lähelläkään sitä, ei meijän mittaluokan tapahtumia olis voinu järjestää. Uskon kyllä, että jonkinlaisia tapahtumia ens kesänä nähdään, viimeistään elokuulla. Mut vaikee nähdä, että hirveen todennäkösesti - varsinkaan heinäkuun puolella - meidänkaltaista tapahtumaa vois järjestää.

 

Essi: Sä kuulostat mukavan valoisalta kaikesta huolimatta. Mä mietin sitä, että kuitenkin ku tää tämän vuoden päätös olla järjestämättä Provinssirockia teille sinne syntyi, niin minkälainen pettymys se oli ja kuinka festivaalijohtaja saa pidettyä lipun korkealla ja olla kannustavana myös muille työntekijöille semmosessa tilanteessa?

 

Sami: Ollaan aika paljon puhuttu tästä keskenämme. Ehkä tässä on pohjalla semmonen oppinuora, että keskity sellasiin asioihin mitä voit kontrolloida ja hyväksy sellaset asiat mitä et, mutta älä uhraa niihin yöuniasi. Älä stressaa niistä, koska toiset asiat on väistämättömiä. Yritä löytää ne sellaset kytkimet, joita sä itse pystyt kääntämään. Älä mieti muita.

 

Täs tapauksessa tähän ajattelutapaan liittyen tosi olennaista on meillä organisaationa ymmärtää, että miten vahvassa tolassa meidän tapahtuma oli ennen kuin pandemia alkoi. Miten hyvältä kaikki näytti. Miten älyttömän vahva ryhmä meillä on. Miten hyvin brändi voi. Samaan aikaan todeta, että meillä ei ole mitään syytä ajatella ettei meidän brändi vois edelleen aivan erinomaisen hyvin siinä tilanteessa kun pandemia väistyy. Kunhan vaan jaksetaan olla paikallamme ja malttaa siihen saakka, että homma on ohi. Se moottori siellä alla on tosi hyvässä kunnossa. Se on se syy olla optimistinen. Plus viime vuonna oli ehkä tavallaan vielä helpompaa siinä, että me otettiin aika paljon hyötyjä irti siitä, että tapahtumaa ei järjestetty. Pystyttiin miettiin asioita pidemmällä aikajänteellä. Miettiä mitä me voidaan tehä paremmin, ei seuraavana vuonna, vaan ehkä useampien vuosien päästä. Aikaa tällaseen kehitystyöhön oli tavallista enemmän.

 

Nyt toisena vuonna ehkä tuntuu, että me ollaan saatu jo riittävästi irti sellasta. Nyt kehittämistyöhön keskittyminen jälleen ei tunnu enää sillä lailla aidolta ja luontevalta. Nyt meillä kädet syyhyää niin paljon päästä ihan aidosti tekeen. Turhautuminen siitä, ettei päästä tekeen pitää melkein levätä pois ja tehä jotain muuta kuin lähtee täysillä kehittämään taas. Ajatuksii on, jos ei ihan kolmen vuoden edestä, niin kahen vuoden edestä. Meistä kaikki tietää, että kun seuraavan kerran tehdään tapahtumaa, siitä tulee parempi kuin koskaan ennen. Ollaan hirveen monella tavalla hirveen varmoja siitä. Ehkä tän viestin eteenpäin vieminen on koko ryhmää motivoivaa ja innostavaa yhtä lailla.

 

Essi: Näätkö sä että festivaalit tulee muuttumaan tulevaisuudessa tai tuleeks se näyttämään erilaiselta?

 

Sami: Festivaalit on aina muuttunu, se on koko homman ytimessä. Otetaan Provinssi 2015 ja 2010 rinnakkain. Se ero jo tuossa kohtaa on ollu aika koominen. Jos voitas laittaa VR-lasit päälle ja nappulaa näpäyttämällä vois mennä vuoteen 2010, niin kyl siinä aika monet naurut varmaan tulis. Sit ku mennään 2019, jolloin me viimeeksi tehtiin tapahtuma, ja verrattais sitä 2015:sta, niin siinäki otettu melkosii loikkii eteenpäin. Esimerkiksi visuaalisen tuotannon osalta ja palvelutuotannon laajemmin. Askeleita otetaan jatkuvasti, mut totta kai kun ajatellaan suorii pandemiaseurauksii, niin siinä mä näkisin että isoimmat muutokset varmasti seuraa niistä mahdollisista laajemmista muutoksista kuluttajakäyttäytymisissä, -asenteissa ja -tarpeissa. Me ei välttämättä vielä ymmärretä sitä, mihin saakka me ollaan niissä menossa. Mikä on tilapäistä ja mikä laukee siinä vaiheessa kun piikit on laitettu. Kuinka paljon ja kuinka hitaasti me palataan kohti vanhaa. Mihin saakka päästään, kuinka lähelle sitä vanhaa vai palataanks me ollenkaan. Mä en usko, että tarve kokoontuu, fyysinen läheisyys, yhteisöllisyyden tuntu tai tarve kokea ja jakaa asioita yhessä fyysisestikki tulee katoomaan.

Jos ajatellaan mikä on todennäköstä, niin tietysti uudenlainen suhtautuminen henkilökohtaiseen hygieniaan on ilmiselvää. Kaikki tietää sen. Se on tietysti asia, jota meidänkin tulee tarkastella monessa eri kohdassa festareiden asiakaspolkua. On kiva, että just sellaseen meillä on nyt aika paljon aikaa. Seki on positiivista. Toivon, että elokuussa järjestetään tapahtumia mahollisimman paljon Suomessa. Päästään asiakkaan silmin itse miettimään miten nää hommat toimii ja se auttaa ehkä sitä oman tekemisen suunnittelua ens kesään. Varmasti siellä terveysturvallisuustuotannon puolella niitä pysyvii vaikutuksii tulee olemaan.

 

Essi: Kerro vielä mitä sä odotat eniten ite ens kesän Provinssirockilta? Tai vuoden 2022 Provinssirockilta tarkemmin sanottuna.

 

Sami: Kyllä mä tuun varmasti olemaan siellä porteilla -22 kun portit aukee. Haluan nähdä ne ensimmäiset ihmiset, ketkä virtaa sisään. Se on kyl varmaa. En varmasti ole ainoa meidän työryhmästä, joka haluaa sen todistaa. Mulle jotenki tuntuu merkityksettömältä täs tiltanteessa ajatella vaikka jotain tiettyä esiintyjää ja sen nousemist lavalle. Tai mitään sisällöllistä. Mä ennen kaikkea haluan nähdä ne hymyilevät kasvot. Mä haluan nähdä sen ensimmäisen festivaali-illan pääesiintyjän. Kuka se sitten onkaan siinä tilanteessa, silläkään ei ole mitään väliä. Haluan nähdä kun se nousee lavalle ja haluan nähdä sen reaktion siinä hetkessä. Sen huuhdahduksen, ylösnousevat kädet ja sen yhteisen 2 sekuntia, mikä on tosi siisti hetki. Muutaman vuoden tauon jälkeen se tuntuu varmaan aika makeelta. Mut emmä tiiä. Mä haluun nähdä hymyjä ihmisten kasvoilla. Sitä mä ehkä odotan eniten.

 

Essi: Kiitos haastattelusta ja kaikkea hyvää kesään. Tulevaan kesään ja etenkin sitten sinne 2022 vuoden Provinssiin.

 

Sami: Kiitos. Toivottavasti sait tästä irti sen mitä tarvitsit.

 

(loppumusiikki)