LITTEROINTITYÖ / VALKEA VASA OY

 

Sari Kaasinen

 

(alkumusiikki)

 

Tämä on Creative Finlandin ”Mitä kuuluu”-podcast, jossa kyselemme kuulumisia luovilta aloilta tässä maailman ajassa. Tervetuloa mukaan!

 

Essi: Mitä kuuluu hankejohtaja, muusikko ja taiteilija Sari Kaasinen?

 

Sari: No tänä päivänä kuuluu todella hyvää. Aurinko tietysti paistaa ulkona, kevät tulee ja joutsenet ovat saapuneet. Mutta jos puhutaan Saimaa-ilmiöstä ja kun puhutaan Saimaa-ilmiöstä, eli meijän neljä maakuntaamme ja niiden keskuskaupunkien ja Savonlinnan yhteisestä Euroopan kulttuuripääkaupunkihakemuksesta, kuuluu myöskin erittäin hyvää. Hakemus on saanut viimeisen sinettinsä Savonlinnan kaupunginhallituksessa. Juuri se siellä yksimielisesti ja nähtävästi jopa kiitoksella hyväksyttiin, koulutermein niin sanotusti. Se on juuri lähössä painoon, eli viimeisiä korjauksia tehdään. Olo on todella ilonen ja helpottunut ja myöskin hyvin kiitollinen, koska meitä on ollut tässä niin iso asiantuntija- ja tekijäporukka koko tämän neljän maakunnan alueella tekemässä tätä. Se on myöskin ison kiitoksen paikka ja yhteistyön osotus. Siitä se kiitollinen ja nöyrä mieli. Me olemme yhdessä saaneet aikaan jotakin aivan ainutlaatusta.

 

Essi: Kevät on saapunut ja jänniä aikoja eletään. Itseasiassa haluaisinkin kysyä tällai täsmentävästi, että miten paikalliset asukkaat siellä Savonlinnassa ja lähikunnissa pääsee ihan konkreettisella tasolla hyötymään tästä kulttuuripääkaupunkihankkeesta? Miten se näkyy ihmisten elämässä siellä?

 

Sari: Tää Saimaa-ilmiö on alunperinkin, eli koko tää meijän kulttuuripääkaupunkihanke, syntynyt toimijoista lähtösesti. Tätä ei ole ripoteltu mistään ylhäältä annettuna, että nytpä meillä on tässä tämmönen Saimaa-ilmiö ja teemme sitä, tätä ja tuota. Vaan koko sen Saimaa-ilmiön, meijän hakukirjan ja koko kulttuuripääkaupunkimatkamme tärkein asia on se, että ne meijän kolme teemaa, jotka meillä tässä taiteellisessa kulttuurisessa sisällössä ovat, elikkä veden voimalla, yhdistävillä silloilla ja itäisellä ilolla – nämä ovat syntyneet niistä kohtaamisista ja tapahtumista, joita paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa on käyty  ja niistä laajoista keskusteluista, mitä koko tällä alueella on käyty. Koko tämä meijän hakukirja on niin sanotusti konkretiaa, eli niitä tapahtumia, niitä asioita, niitä on tunnistettu sellasia asioita, jotka ovat tälle alueelle tärkeitä. Me nähhään, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Jos tänne tuotas jotaki sellasta ja käskettäs ja määrättäs näitten toimijoiden tekemään, vaikkapa synnyttämään joku tapahtuma, jolle ei olisi jalansijaa täällä, niin eihän se täällä menestyis, eikä pysyis. Jonka takia on lähetty siitä, että meijän toimijat ja tekijät loistavat tässä hankkeessa.

 

Koska myö ollaan täällä Itä-Suomessa, jota jotkut nimittää raukoiksi rajoiksi, eli olemme täällä vähän syrjässä. Meille on kirjotettu semmonen vähän tietynlainen tulevaisuus erilaisissa tilastoissa. Nähty, että täältä väki ja ihmiset loppuu, tänne ei synny lapsia ja se viiminen sammuttaa ne valot. Myö nähhään, että tämä Saimaa-ilmiö sillä, että tämä mahdollistaa luovien alojen työmahollisuuksien lisääntymisen on ensinnäkin tällä meijän hankkeella aivan äärettömän iso asia. Meijän kunnat, kaupungit ja päättäjät ovat nähneet näitten kovien arvojen rinnalla, nyt ihan ensimmäistä kertaa omissa puheissaan ovat tuoneet esille sen kun näitä laajoja keskusteluita on käyty, että meille tärkeitä täälä Itä-Suomessa on myös pehmeämmät vetovoimatekijät. Sehän tarkoittaa, että nähdään luovien alojen mahdollisuus. Sen tuomat mahdollisuudet, mitä täällä alueella se voi olla.

 

Nyt mennään jo vähän syvemmälle ajatuksessa, mutta kun kysyit. Ajatuksena se, että luovien alojen toimijat voivat monesti olla monipaikkaisia, voi olla hybridi-identiteetti. Se mahdollistaa sen, että voit tehä töitä missä vaan ja missä se sun luovuutes parhaiten pääsee esiin. Jolle kulle se tapahtuu urbaanin kaupungin sykkeessä, mutta onhan meillä Itä-Suomessa niitäkin. Mutta monelle se on myös tää luonto, tää vesi ja tää Saimaa, mistä se meidän taide ja koko kulttuuri kumpuaa.

 

Summa summarum, tulen takaisin siihen, että tämä on hyvin toimijalähtöinen hanke. Kokonaansa toimijalähtöinen hanke. Olemme kuunnellu hirmu herkällä korvalla niitä tekijöitä ja toimijoita. Niitä on tähän meijän Saimaa-ilmiön kulttuuri- ja taideohjelmaan valjastettu nyt todella laajalla rintamalla. Yksittäiset taiteilijat, taitelijaryhmät, bändit, erilaiset yhteisötoimijat, yritykset – kaikki, joitten on nähty tekevän merkityksellistä työtä ja taidetta. Myöskin ne toimijat, jotka ovat osottaneet semmosen suuren halunsa toimia tällä alalla ja alueella, ja viedä asioita eteenpäin. Ne me on tunnistettu ja tunnustettu myöskin tärkeiksi toimijoiksi tässä hakukirjassa.

 

Mitä se sitten tarkottaa konkreettisesti ja käytännössä? Kun, mie sanon, kun me voitamme tämän tittelin toinen päivä kesäkuuta tänne Itä-Suomeen, niin sehän tarkottaa sitä, että saman tien tietysti meistä tulee koko Suomen edustaja Euroopalle tässä kulttuuripääkaupunkigenressä. Samalla koko Suomi katsoo meitä, koko Eurooppa katsoo meitä ja koko maailma katsoo meitä – me ollaan siinä valokeilassa ja päästään säihkymään ja säteilemään ihan viimisen päälle. Se tarkottaa sitä, että se budjetti, joka meille on hakukirjaan kirjotettu pääsee konkretisoitumaan ja se kaikki raha halutaan jäävän tämän alueen toimijoille. Ollaan toimittu hirveen eri tavalla kuin meijän kanssakilpailijat, varmastikkin. Myöskin se, että myö uskotaan siihen, että tämän alueen taidetta ja kulttuuria pystyvät parhaiten esille tuomaan nämä meidän oman alueemme taiteilijat. Eli ne, jotka hengittävät tätä ilmaa, jotka saavat sen luovuutensa ja keräävät sen kaiken ilmaisunsa tästä maaperästä ja tästä ilmasta. Myö ei katota onko ne syntyperäsiä täkäläisiä, onko ne tänne tulleita vai mitä kukin on. Mutta että saa innotuksensa tästä ja se taide kumpuaa tästä itä-suomalaisesta maisemasta tai mielenmaisemasta tai jopa äklötyksestä sitä kohtaan. Jotaki ihan, että tein jotaki muuta. Se on se meijän Saimaa-ilmiön tärkein asia. Se ei voi olla vaikuttamatta sitten koko tähän yleiseen elinvoimaanki, mitä totta kai tämmönen hanke myös hakee.

 

Se, että tästä oikeasti tulee Saimaa-ilmiö, niin se on meijän yhteinen asia. Nyt tuli taas yks asia, mitä en vielä muistanu sanoa, eli sana ”yhdessä”. Eli kun tää on meijän yhdessä tekemä. Se on toimijoista lähtösin ja me on sieltä tunnistettu ja tunnustettu nämä ihmiset, niin sillon se on meidän yhteinen hanke. Plus että näitten meijän neljän keskuskaupungin, ku Savonlinna on se tittelinhakijakaupunki, jonka nimissä tätä haetaan. Meillä on maakuntien keskuskaupungit, eli Kuopio, Joensuu, Lappeenranta ja Mikkeli, tässä mukana. Näiden lisäksi meillä on 48 muuta kuntaa. Tähän päivään mennessä 27 heistä on tehny kunnanvaltuusto- tai kunnan-/kaupunginhallituksessa tai valtuustossa päätöksen siitä, että haluavat olla mukana Saimaa-ilmilössä omalla lisärahotuksellaan. Vaikka he ovat kaikki mukana tässä maakuntien liittojen kautta, niin haluavat olla vahvemmin mukana tekemässä tätä ilmiötä. Sehän tarkoittaa sitä, että koko tää meidän kulttuurivuoden ohjelma, koko tämä matka pääsee levittäytymään laajemmin koko Itä-Suomen alueelle. Jokaiseen kuntaan ja kylään, jokaisen toimijan iloksi. Myöskin ihmisten iloksi. Täällä asuvien ihmisten iloksi. Koska nimenomaan tästä tulee meijän yhteinen asia ja meijän toimijoitten yhteinen asia. Meijän kulttuurisisältöjen täytyy olla semmosia, jotka liikuttavat ja koskettavat myös semmosia ihmisiä, jotka eivät ehkä miellä sitä vallitsevaa kulttuuriesitystä omakseen. Siinä meillä on paljon tekemistä.

 

Essi: Mitä oppeja on saatu tulevaan nyt jo esimerkiksi kaupungin toimintaan? Mitkä on sellasia asioita, mitkä jää elämään tän hankkeen jälkeen?

 

Sari: Saimaa-ilmiön aikana me on opittu ihan tosi paljon. Myö ite koetaan ja tietysti hankejohtajana on ollu luomassa sitä latua ja tää on ollu vähän semmonen umpihankihiihto ihan konkreettisesti tänä talvena tää matkanteko, kun on ollu luntaki täälä meilläki. Mut just se, että koska teet jotaki sellasta, mitä ei ole aikasemmin tehty. Me ollaan täälä Itä-Suomessa, eihän Suomessa muutenkaan maakunnat, kaupungit ja toimijat ole tämmöseen asiaan päässeet osalliseksi, eli hakemaan tätä titteliä. Koko tämä hakuprosessi on jo niin suuri matka ja oppimisprosessi, että tää kannattais kaikkien tehä. Ihan ensimmäiseksi tietysti niissä, kun mietitään kulttuuripääkaupunkihankkeen kriteerejä, niin jokaisella kaupungilla oletetaan olevan kulttuuristrategia. Kun teemme strategian jotaki asiaa varten, sehän tarkottaa, että siinä on visio, näkemys ja toimenpideohjelma kuinka se asia sitten tehdään todeksi.

 

Näin on meille jo käynyt. Savonlinnan kaupungille tehtiin kulttuuristrategia. Kun kävimme tämmösiä kahenkeskisiä neuvotteluja ja tapaamisia maakuntajohtajien ja kaupunginjohtajien kanssa, niin kaikki sitoutuivat siihen, että näihin keskuskaupunkeihin ja maakuntatasolle tehdään myös omat kulttuuristrategiat. Sehä on ihan huikee juttu! Se tarkottaa sitä, että tästä kulttuurista, taiteesta tulee näkyvä osa kuntien toimintaa. Kulttuurilaissahan - se uusi kulttuuritoimintalaki, joka tuli vuonna -19 voimaan - se rinnastettiin peruspalveluihin. Se ei ole kuitenkaan peruspalvelu, joten kulttuuri on se ensimmäinen, josta voi aina vetää ruksi ympärille tai napsasta pois kun hätä tulloo ja tiukka paikka, vaikkei tuliskaan. Mutta ne on pieniä rahoja, ne on helppo napsii pois. Tämä on vaikuttanut ihan hirveesti. Kulttuurista tulee näkyvä osa kuntien ja kaupunkien kehittämistoimenpiteitä. Se on yks tosi tosi iso asia, joka pysyvästi muuttaakin jotakin.

 

Totta kai me ollaan opittu aivan hirveesti myöskin siitä, mikä on yks Saimaa-ilmiön tärkein asia, eli yhdessä tekeminen. Miksi neljä maakuntaa yhessä ees lähtee tälläseen revohkaan? Hakemaan tämmöstä kulttuuripääkaupunkititteliä. Se on kuin joku aattelis, että aivan tuhoon tuomittu juttu, koska on neljä maakuntaa, kaupunkeja, erilaisia mielipiteitä, erilaisia ajatuksia, että mutta kun mie, mie ja mie. Tässä nyt taaplataan nimenomaan tätä, koska täälä Itä-Suomessa meijän on pakko myös havahtua ja nähdä se tosi asia, että jatkossa myö joudutaan - mieli tekis sanoa myös saadaan - mutta meijän on pakko oppia toimimaan keskenämme, koska kun niitten tilastojen mukaan se väki vähenee jne jne, elinvoima pienenee, niin myö joudutaan yhdistämään tiettyjä asioita. Kun myö jo nyt osataan toimia yhessä, kun myö opetellaan toimimaan yhdessä, niin se on sitten myös paljon helpompi muillekkin aloille, että tää yhteistyö siitä laajenee. Myö ollaan opittu tekemään sitä yhteistyötä. Sanon, että se ei ole ollut ihan helpoin mahollinen rasti toteuttaa, koska meitä on neljä maakuntaa. Meitä on viisi kaupunkia ja ja ja ja. Se lista on loputon, miten erilaisia me olemme. Mut me ollaan myös samanlaisia. Meillä on tää Saimaa, joka meitä yhistää. Me tehtiinki identiteettitutkimus vuosi, puolitoista sitten, jossa todettiin, että kyl myö itä-suomalaiset ollaan aika samanlaisia. Olkaamme siis saimaalaisia. Jos emme voi olla savolaisia ja karjalaisia, olkaamme siis saimaalaisia. Meissä on paljon yhteistä. Nyt tämän kaiken hyvän yhteisen näkemisen ja yhteen hiileen puhaltamien on ollut älyttömän iso asia. Meijän kunnalliset taidelaitokset tekevät yhteistyötä. Meijän maakunnalliset orkesterit, kirjastot, museot, lastenkulttuuritoimijat, mikäs vielä puuttu? Puuttuko joku? No kuitenkin. Meidän liikuntajärjestöt tekevät yhteistyötä, meijän matkailutoimijat tekevät, visit-organisaatiot ja ruokatoimijat tekevät yhteistä. Me ollaan istutettu konkreettisesti saman pöydän ääreen paljon ihmisiä. Me ollaan kaikki opittu aivan hirveesti ja takasin ei ole paluuta. Nyt tän meijän Saimaa-ilmiön kautta, kävipä tässä miten kävi, uusi normaali on yhteistyö.

 

Saimaa-ilmiö on myös ihan mahtavasti tuonut esille sen, että miten tärkeää on se paikallisidentiteetti. Myö on kannustanukki kaikissa omissa puheenvuoroissani ja tapaamisissa, tai kun on ollut mahollista sanoa jotaki ääneen, paikallisylpeyteen ja jopa nurkkapatrioottisuuteen. Jotta me täältä erotumme, että myö näymme ja kuulumme tuonne Eurooppaan, niin meijähän täytyy olla erilaisia. Että myö erotumme myös meijän kilpakumppanihakijoista tässä Saimaa-ilmiö-kilpailutilanteessa, niin on ihan hirveen tärkeetä, että se itä-suomalaisuus ja nää meijän luonteenpiirteet ja tyylit, traditiot ja tavat tulevat esille. Ne nimenomaan erottavat meidät muista. Kaikista huikeempia hetkiä on ollu ne kun on pietty toimijatapaamisia, tavattu ihmisiä, silloin kun saatiin vielä tavata fyysisesti, nyt Teamsinkin kautta, kun sieltä tulee joka toisessa puheenvuorossa ”Minä olen syntyperäinen rantasalmelainen!” tai ”Minä olen syntyperäinen imatralainen!” tai jotain muuta, silloin aina syömmessä läikähtää. On tärkeätä, että myö arvostetaan ja ymmärretään sitä, että meillä on se oma paikallisidentiteetti. Sitä kautta kumpuavat tavat, perinteet ja tottumukset. Ne tuuaan vielä esille, koska vaikka Eurooppa yhdentyy, myö ollaan mielellämme tämmönen rural area täällä, nurkkapatrioottinen Itä-Suomi siinä suhteessa.

 

Essi: Miten me koko Suomi saatais hyödynnettyä näitä kulttuuripääkaupunkihankkeisiin tehtyä valtaavaa työtä, osaamista, mitä sieltä kumpuaa ja mitä sitä varten on tehty, niin että me kaikki täällä Suomessa pystyttäis hyötyä siitä? Miten me saatais sitä valtaavaa työtä käyttöön mitä on tehty tätä hanketta varten?

 

Sari: Joo. Kaikki varmasti, myö kolme kilpakumppania, olemme tehneet aivan järettömän määrän töitä saadaksemme tämän tittelin itsellemme. Tietysti se on tosi vastuullista sitten kun sen tittelin saa. Se työ, mitä jokainen on tehnyt, on vain ja ainoastaan suomalaisen kulttuurin ja taiteen eteen tehtyä työtä. Kaikki ne toimenpiteet, mitä kukin kaupunki ja alue on tehnyt, vahvistaa meijän kulttuurikenttää ja vie sitä eteenpäin. Jo se, että pystytään luomaan tässä hetkessä, tässä järkyttävässä tilanteessa, missä kulttuuritoimijat ovat joutuneet melkeinpä suurimmiksi kärsijöiksi tämän koronan takia, sanon näin. Se, että myö pystymme luomaan uskoa jokaiselle toimijalle ja tekijälle, että ”Hei, on tulevaisuus ja tulevaisuudennäkymä.” Myö tässä kulttuuripääkaupunkihankkeessa töitä tekevät teemme töitä sen eteen, että jokaisella toimijalla olisi parempi huominen. Että jaksettais uskoa siihen, koska nyt se usko tähän omaan työhön ja oman työn arvostukseen on ollut tosi tiukilla.

Totta kai meillä on kaikilla siellä hakukirjassa niitä ohjelmia. Niitten meijän pääteemojen alla olevia ohjelmakokonaisuuksia. Myö on ainakin jo puhuttu ääneen paljon siitä, että kävipä miten kävi, niin ne ohjelmakokonaisuudet, taiteelliset kulttuurisisällöt on hankkeistettava niin, että ne pystytään toteuttamaan ja tuomaan niitä työmahollisuuksia ihmisille, kävipä kisassa miten kävi. Onneks meillä on siihen niitä rahotusinstrumentteja. Sillonhan se hyödyttää myöskin laajemmin koko aluetta. Osa hankkeista voi olla todellakin hyvinkin yli maakunnallisia. Nähdään ainakin tämä, että nämä neljä maakuntaa hyötyy ensisijaisesti, mutta miten toissijaisesti muut hyötyy siitä – on tosi tärkeetä. Varmaan tällä hetkellä on ihan kaikista tärkeintä koko kulttuurityökentän arvostuksen lisääminen ja niitten ihmisten näkeminen, tunnistaminen ja tunnustaminen. Kulttuuri on arvokasta. Taide on tärkeätä. Myö kuitenkin, vaikka mitä huuellaan mistäkin puskista, niin kukaan ei pysty elämään ilman kulttuuria ja taidetta. Se on jokaisella se kulttuurikäsitys hyvin laaja. Sen pitääkin olla laaja ja kulttuurikenttä on laaja. Toimijakenttä on laaja. Hyvin moni työskentelee hyvin eri tasolla. Just se ajatus siitä, että on tulevaisuutta ja miulla voisi olla siitä tulevaisuudesta palani saatavissa. Se on tärkein mitä tällä kulttuuripääkaupunkimatkalla just tässä hetkessä voijaan olla tekemässä. Sillonhan koko Suomi hyötyy siitä, että meijän kulttuuri- ja taidetoimijat ovat elinvoimasia. Sillon koko meijän Suomi on elinvoimanen kun kulttuuri ja taide mahollisimman laajalle osalle Suomea leviää. Ja niitä konkreettisia hankkeita, niitä varmasti meiltä kaikilta tulee syntymään. Nythän myö ei niitä paljasteta tietenkään kun hakukirjoja ei ole paljastettu ja kerrottu mitä niissä on, mutta kun ne paljastetaan. Sitten 2.6. jälkeen kun tiedetään mikä kaupunki sen tittelin saa, niin muut varmasti lähtevät miettimään, että miten tämä iso työ, mikä on tehty, monen vuoden työ, mikä on tehty, miten se saadaan hyödyttämään sitä aluetta ja koko Suomea. Totta kai meijän täytyy ajatella niin, että tää on koko Suomen asia. Varmasti hynttyitä pistetään yhteen joka tapauksessa voittajakaupungin kans niin paljon kuin ikinä keritään.

 

Ollaan paljon mietitty Saimaa-ilmiössä sitä, tai tunnistettu Saimaa-ilmiössä se, että kun se titteli napsahtaa niin sanotusti omalle kohalle - jos ja kun se napsahtaa omalle kohalle - että kuinka sitten todellakin siinä vaiheessa olet koko Suomen edustaja Euroopalle ja esittelet Suomea sinne. Se on hirveen vastuullinen tehtävä olla ja ottaa vastaan se titteli ja toimia Suomen edustajana. Kuitenkin meillä Suomessa on niin erilaisia paikkakuntia, alueita, toimijoita, tapoja ja kulttuureja ja vaikka mitä. Onneksi meijän Suomi on vielä niin monennäköinen, monenkuuloinen ja monipolvinen maa. Meillä on sitä kulttuuriperinnettä ja taidetta.

 

Mietin sitä, että kun Savonlinna voittaa tittelin tänne Itä-Suomeen, mitä sitten voisimme tehdä yhdessä Oulun ja Tampereen toimijoiden kanssa? Mitä yhteisiä asioita on, mitä voisi tuoda esille? Uskon, että...tai mie tiiän, että meillä kaikilla on kirjoitettu hakukirjaan sana ”sauna”. Se on Tampereella aika isossaki roolissa, se on myös Oululla roolissa ja se on tietysti myös meillä. Totta kai, koska ei ole suomalaista ilman saunaa. Siitä myö saahaan yhessä paljon irti. Siitä koko Suomi saa irti paljon, olipa se tittelinvoittaja kuka tahansa. Kyllä mie toivon ja henkilökohtasestikin nään, että tää on koko Suomen vuosi tää kulttuuripääkaupunkivuosi. Se kaupunki, joka tämän tittelin voittaa, täytyy muistaa ja ottaa vastuulleen se asia, että tämä on koko Suomen yhteinen vuosi ja koko Suomi pääsee osallistumaan tähän vuoteen. Ei oo sit vaan niin, että Savonlinnan torilla pietään lörtsyjuhlia ja se oli sit siinä. Vähän keskinäisii kinkereitä täällä. Vaan että ne ovet todella avataan koko Suomelle ja koko Euroopalle, koska Euroopan kulttuuripääkaupunkimatkan ja -hankkeen tärkein asiahan on myös luoda niitä verkostoja Eurooppaan. Yks meijän tärkeimmistä kriteereistä sen tittelin saamiseksi on osoittaa se tarve, että miksi me tarvitsemme tätä titteliä enemmän. Osottaa se eurooppalainen yhteys ja yhteydet, mitä kullakin alueella ja toimijalla sinne Eurooppaan on. Siinä myö on tehty paljon töitä. Ja kuinka paljon Eurooppa pystyykään meiltä oppimaan, kuten myös muut suomalaiset jo pystyvät. Esimerkiksi jos itsekkäästi mietin - niinku mun pittääkin tehä - Savonlinnan ja Itä-Suomen aluetta, että mitä me pystymme opettamaan muille. Eurooppaan ainakin me pystymme ja varmasti kaupungistuneille suomalaisillekkin pystymme opettamaan aivan äärettömän paljon meidän luontosuhteesta. Täällä Itä-Suomessa tää luonto määrittää meijän elämää aika paljon. Ehkä emme ole vielä niin kiireisiä kuin isoissa kaupungeissa, me osataan heittäytyä sen luonnon kiertokulun ja vuodenkulun armoille. Mie ite esimerkiksi haaveilen siitä ajasta, että voisin vielä enemmän elää niin. Vaikka pystynki määrittämään omaa elämääni aika hienosti tällä hetkellä. Se on varmaan monen meijän haave.

 

Just se oppiminenhan on tässä tosi tärkeetä tässä kulttuuripääkaupunkiasiassa. Se tarve, mutta eurooppalaiset etenkin oppivat meiltä tai pystyvät oppimaan meiltä paljon. Se mitä myös koko Suomi pystyy meiltä itä-suomalaisilta oppimaan ja etenkin Eurooppa, joka kiinnostaa ihan tosi paljon, on tää Venäjän raja, jota meillä on Itä-Suomessa. Meijän kahella maakunnalla, Pohjois- ja Etelä-Karjallalla, on yli 600 km yhteistä rajaviivaa Venäjän kanssa. Euroopasta katsottuna se voi olla jopa hyvin pelottava asia. Iso oppimisen prosessi. Mut myös muualta Suomesta. Ei tarvi mennä kuin Pohojanmaalle, niin kyllä se Venäjän raja tuntuu varmaan aika mystiseltä asialta. Siinäki myö pystymme avaamaan, olemaan tämmönen sillanrakentaja. Myöskin venäläisen taiteen ja kulttuuritoimijoitten ja Euroopan ja jopa suomalaisten toimijoitten välillä. Mie en oikeen tiiä vastasinko yhtään siihen, mihin piti, mutta se, että miten vastuullinen tehtävä se on se kulttuuripääkaupunkitittelin mantteli sitten kun sen kruunun päähäsi niin sanotusti saa joku kaupunki. Että miten isojen asioitten kanssa ollaan tekemisissä. Miten paljon mahollisuuksia on. Miten paljon mahollisuuksia on vaikuttaa. Miten paljon mahollisuuksia on viedä asioita eteenpäin.

 

Summa summarum: mie toivon, että kuka tahansa näistä kolmesta kaupungista sen tittelin voittaa, niin ne kaikki äärettömän hienot mahollisuuet, koska ne mahollisuudet on korvien välissä ja miten laajemmalle sen korvien välin levittää, sitä enemmän niitä mahollisuuksia on, että ne kaikki ne mahdolliset mahdollisuudet kaivettas esiin ja käytettäs hyväksi suomalaisen kulttuurin ja taiteen hyväksi.

 

Essi: Kiitos haatattelusta Sari Kaasinen.

 

Sari: Kiitos, että sain olla mukana. Kiitos.

 

(loppumusiikki)