Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?

Tämän vuoden toukokuussa jätetään hakemukset vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Se tiedetään jo, että titteli tulee Suomeen – Ouluun, Tampereelle tai Savonlinnaan. Sekin tiedetään, että oli voittaja kisaajista mikä tahansa, kulttuuripääkaupunkivuosi tulee ulottamaan vaikutuksensa yhtä kaupunkia paljon laajemmalle.

EU perusti kulttuuripääkaupunki-instituution vuonna 1985 nostamaan kulttuurin merkitystä koko maanosassa. Brändi keskittyi ensimmäiset 13 vuotta yhteen kerrallaan, tyypillisesti Ateenan, Firenzen tai Pariisin kaltaiseen perinteiseen kulttuurikaupunkiin.

Nykyisin kaupungit hakevat kulttuurilla vahvistusta yhtä kaupunkia suuremmalle kulttuuri- ja talousalueelle: Tampereella on mukanaan pääkuntakumppani Mänttä-Vilppulan lisäksi Pirkanmaalta 18 eri kuntaa ja Oululla yhteensä 32. Savonlinna painottaa jopa nimivalinnallaan ”Saimaa-ilmiö” haun olevan neljän maakunnan yhteinen.

Alueellisuuden lisäksi kulttuuripääkaupunkien valinnoissa ovat viime vuosina korostuneet yhä pienemmät ja tuntemattomammat kaupungit. Siitä on kuulunut arvosteluakin. Harva kadunmies osaisi nimetä vuoden 2020 kulttuuripääkaupungeiksi Kroatian Rijekan ja Irlannin Galwayn. Viime vuoden Matera Italiassa ja Plovdiv Bulgariassa eivät nekään ole tutuimmasta päästä.

Mitä iloa voitosta sitten on kaupungeille ja kaupunkilaisille? Miksi kannattaa heittäytyä jopa miljoonia euroja vaativaan kisaan, jossa vain yksi voi voittaa? Ja onko kulttuuri ylipäätään laji, jossa kaupungit voivat kilpailla? Kysyimme kolmelta hakijalta, miksi Euroopan kulttuuripääkaupungin titteli on suomalaiselle kaupungille edelleen tavoittelemisen arvoinen.

Lue juttusarja!