Outsider Art Festival Goes Out 20.-30.8.2020

Outsider Art Festival Goes Out 20.-30.8.2020
Outsider Art Festival Goes Out 20.-30.8.2020

Uusi Outsider Art Festival piti alun perin lanseerata Taiteiden yönä 20.8.2020 osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa.

Festivaalille valittiin upea kattaus taiteen tekijöitä kuvataiteen, musiikin, elokuvan ja esitystaiteen aloilta, mutta harmillisesti koko ohjelmisto piti siirtää koronaepidemian vuoksi ensi vuoteen.

Festivaalin taiteellinen työryhmä päätti kuitenkin järjestää tapahtuman, joka juhlistaa uutta festivaalia ja muistuttaa ihmisiä yhteistyön merkityksestä näinä vaikeina aikoina. Outsider Art Festival Goes Out on 20. elokuuta Helsingin Vallilaan avautuva taidereitti.

Kaupunkitilaan rakentuva teoskokonaisuus on festivaalin taiteellisen työryhmän suunnittelema ja toteuttama. Reitillä yhdistyvät Milla Göösin rakentama performanssi ja yhteisötaideteos Irronneita ajatuksia, Riina Noron sillan alla kuultava ääniteos ja performanssi Maailma joka pysähtyi sekä Matias Salmisen ja Henri Kemppaisen luoma, kävelijää ohjaava kartta, joka julkaistaan osana Miika Turusen toimittamaa Miikan Punksuosikit -zineä. Kokonaisuuden lähtökohtana ovat toimineet outojen korona-aikojen keskellä syntyneet teosluonnokset ja ajatukset. Reitillä kulkemisen lisäksi kaupunkilaiset voivat tuoda reitille myös omia luonnoksia tai osallistua etänä toteutettavaan työpajaan.

Reitti kulkee Pertin Valinnasta Aleksis Kiven katua ja Teollisuuskatua pitkin Mad House Helsingille Teurastamolle. Näyttely on avoinna yleisölle 30.8. asti.

Outsider Art Festival Goes Out -Facebook-tapahtuman linkki

Irronneita ajatuksia -taidetyöpaja verkossa

Irronneita ajatuksia on yhteisötaideteos, jossa taiteilija Milla Göös yllyttää kaupunkilaisia tuomaan omia kuvia ja tekstejä kaupunkitilaan osaksi reilun kilometrin mittaista luonnosnäyttelyä. Valitse pöytälaatikosta pikainen hahmotelma, kesken jäänyt runo tai unohtunut piirros ja tuo se mukaan!

Irronneita ajatuksia juhlii yhdessä tekemistä aikana, jolloin kaikki peruuntuu, keskittymiskyky ei riitä ja zoom-palaverit kyllästyttävät. Göös ja Outsider Art Festivalin työryhmä aloittaa luonnosten kiinnittämisen kaupunkitilaan performanssissa, joka tapahtuu Outsider Art Festival Goes Out -näyttelyn reitillä 20.8. klo 10–13.

Performanssiin Göös on kerännyt luonnoksia seuraavilta taiteilijoilta: Jani Leinonen, Synnöve Lindberg, Annika Niskanen, Riina Noro, Niklas Nyholm ja Joonas Nyholm. Luonnokset kiinnitetään lyhtypylväisiin ja sähkötolppiin Aleksis Kiven kadulla, Teollisuuskadulla ja Teurastamolla.

Kaupunkilaiset ovat tervetulleita osallistumaan näyttelyyn omilla luonnoksillaan omassa aikataulussaan. Näyttely kasvaa ja muuttuu koko elokuun ajan.

Irronneita ajatuksia -yhteisötyöpaja Facebookissa

Tapahtumat tuottaa Outsider Art Festival, Pertin Valinta ja Mad House Helsinki. Tapahtumia tukee Helsingin kaupunki.

Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Orpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisenOrpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisen
Orpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisenOrpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisenOrpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisenOrpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisenOrpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisen
-
Kulttuuri
Taide
Orpon hallitus käynnistää kulttuuri­poliittisen selonteon laatimisen
Kulttuuri
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
-
Talous ja luvut
Tieto ja tutkimukset
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
talous ja luvut
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
-
Muoti ja tekstiili
Taide
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
muoti ja tekstiili
CreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatua
CreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatua
-
Rahoitus
Monialaisuus
CreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatua
Rahoitus
CreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaalia
CreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaalia
-
Monialaisuus
Taide
CreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaalia
Monialaisuus
Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?
Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?
-
Digitalisaatio
Julkaisut
Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?
Digitalisaatio
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
-
Strategia
Rahoitus
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
strategia
Taideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsa
Taideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsa
-
Taide
Yrittäjyys
Taideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsa
taide
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
-
Rahoitus
Kulttuuri
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
rajoitus
Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?
Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?
-
Koulutus
Taide
Nuori Taide – Mistä valtakunnallisessa Nuori Taide -toiminnassa on kyse?
Taide
Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin
Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin
-
Yrittäjyys
Taide
Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin
Yrittäjyys
Annaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaanAnnaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaan
Annaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaanAnnaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaanAnnaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaanAnnaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaanAnnaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaan
-
Taide
Annaliisa Majanen – Tamperelainen kuvataiteilija kertoo tämän hetken kuulumisistaan sekä projekteistaan
Taide
Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?
Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?
-
Monialaisuus
Taide
Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?
Yhteistyö
Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?
Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?
-
Kulttuuri
Taide
Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?
Kulttuuri
Taidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuella
Taidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuella
-
Rahoitus
Digitalisaatio
Taidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuella
Rahoitus
Moottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriä
Moottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriä
-
Taide
Monialaisuus
Moottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriä
Taide
Mertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaa
Mertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaa
-
Kulttuuri
Taide
Mertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaa
Yhteistyö
Break the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaan
Break the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaan
-
Taide
Monialaisuus
Break the Fight! –taidetoiminnalla kiusaamista vastaan
Taide
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.