Matemaatikon tie high-end-muodin pariin

Matemaatikon tie high-end-muodin pariin
Matemaatikon tie high-end-muodin pariin

Kuva: Suvi Ellilä

Suvi Ellilä tekee uraa, jollaista moni ei Suomessa valitse: hän suunnittelee high-end-muotia kansainvälisille markkinoille. Hänen luksussomisteyrityksensä The Contrast Club syntyi luovan matemaatikon rakkaudesta muotiin, kauneuteen ja aarteisiin. Ellilä tähtää kansainvälisille markkinoille eikä aio lopettaa ennen kuin saavuttaa tavoitteensa.

Suvi Ellilän tie suunnittelun pariin ei ole ollut tyypillisin. Jo lukiossa Ellilä joutui vaikean valinnan eteen: hän oli luova ja pärjäsi hyvin taideaineissa, mutta myös fysiikassa ja matematiikassa. Työelämään päästyään hän päätti yhdistää taitonsa ja siirtyi tuotekehittelyn pariin, kunnes alkoi kaivata matemaattisesti haastavampaa työtä.

Ellilä päätyi opiskelemaan konetekniikkaa Englannissa ja nanoteknologian maisterin tutkinnon Cambridgen yliopistossa. Sitä kautta tie vei yrittäjäksi it-alalle, jossa Ellilä koki kaipuuta luovemman työn pariin. Hän halusi toimia yrittäjänä alalla, johon tuntee paloa ja intohimoa.

Ellilä epäili, kannattaako fyysisten tuotteiden puolelle lähteä yrittäjäksi, mutta vakuuttui tavatessaan lankakorvakoruja hyvällä menestyksellä valmistavan yrityksen edustajan.

Haasteista innostuva Ellilä lähti pyrkimään rohkeasti unelmiaan kohti ja nyt hän suunnittelee ja tuottaa high-end-muotisomisteita, jotka on tarkoitus viedä kansainvälisille markkinoille. Nykyinen työ mahdollistaa matemaattisen ajattelutavan ja luovan hulluuden yhdistämisen.

”Ollessani teini-ikäinen rakastuin Vogue-lehtiin, joita naapurini antoi minulle. Rakastin etenkin taiteellisia kuvia ja haaveilin muotisuunnittelijan ammatista. Tiesin kuitenkin, ettei se ollut realistinen unelma, etenkin kun en osaa ommella. Olen myös ollut suuri Alexander McQueen -fani ja katsoin aina hänen muotinäytöksensä, kun mahdollista. Surin kovasti hänen kuolemaansa. Onneksi olin juuri ehtinyt ostaa McQueenin suunnittelemat kengät, niin se lohdutti hiukan.

Luovien asioiden tekeminen on aina ollut minulle hieman pelottava konsepti, koska siihen täytyy laittaa eri tavalla itsensä likoon. On paljon helpompaa laskea matemaattisia laskuja jollekin, kun siihen ei tarvitse antaa itsestään samalla tavalla. Kun saa esimerkiksi suunnittelemastaan asusteesta negatiivista palautetta, totta kai se tuntuu henkilökohtaisemmalta, kun olet antanut siihen itsestäsi niin paljon”, Ellilä kuvailee.

Luksusala ja taide kulkevat käsi kädessä

Ellilä valmistaa tuotteet yhdessä artesaaniverkostonsa kanssa. Hän työskentelee mielellään pitkäaikaisesti samojen yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta ymmärrys ja luottamus osapuolten välille muodostuu mahdollisimman syväksi.

Ellilä itse rakastui nahkaan materiaalina ja kävi kurssin ymmärtääkseen nahkatuotteiden valmistuksen perusasiat. Hän viehtyi ajatuksesta että voisi tehdä tuotteita, jotka hyvin valmistettuna voivat kestää satakin vuotta.

Eettisyys ja ekologisuus on Ellilälle tärkeää ja hän haluaakin, että tulevaisuudessa kaikki The Contrast Clubin käyttämät kulta- ja hopeametallit ovat kierrätettyjä ja eettisistä lähteistä hankittuja.

Nahka ja arvometallit ovat mieluisia materiaaleja Ellilälle. Kuvat: Suvi Ellilä

”Pidän siitä, että high-end-muodissa voi käyttää upeita, laadukkaita materiaaleja. Tällainen luksusalahan on aina käsi kädessä taiteen kanssa: tehdään jotain luovaa, hullua ja kaunista eikä lähtökohtaisesti hyödyllistä. Siinä on paljon luomisen vapautta. Muotoilun puolesta ensimmäisissä tuotteissani on tietynlaista korkealentoisuutta, mutta tarkoituksena on myös tehdä helpommin lähestyttäviä tuotteita suuremmille markkinoille. Se on vaikeaa, koska kyllästyn helposti. Tuotteet onkin modifioitava niin, että ne ovat tarpeeksi suunnittelijaa haastavia ja innostavia, mutta sen verran hillittyjä, että laajempikin asiakaskunta kiinnostuu”, Ellilä naurahtaa.

The Contrast Clubin valikoimaan kuuluu muun muassa hattuja ja päähineitä, solmukkeita sekä sikarirasioita. Ellilän teemat ovat vahvasti luontoon liittyviä: hän näkee, että ihminen on osa luontoa eläimenä eikä irrallinen osa siitä ja yhdistää suunnittelussaan ihmisen ja eläimen olemusta.

Suunnitteluvaihe alkaa kahvilassa tai muussa kodin ulkopuolisessa miljöössä piirtelystä, yksityiskohtien hiomisesta sekä värisommittelusta ja seuraavaksi prototyyppien valmistuksesta. Joskus prototyyppinä toimii paperinen hattu, jonka avulla Ellilä näkee helposti, ovatko värit toimivat ja sopiiko hattu ihmisen muotoon. Ideoiden ja vaihtoehtojen pula ei ole Ellilälle ongelma, pikemminkin niiden runsaus:

”Innostun helposti ja usein tuotesuunnittelu lähteekin siitä, että haluan valmistaa aarteita. Olen aarreihminen, mieluummin ostan jonkin arvokkaan aarteen kuin käytän rahaa käytännöllisiin vaatteisiin. Tällaisessa aarteiden valmistuksessa haluan antaa luovuudelleni vallan, mutta on mietittävä myös rationaalisesti: jos tekee hattua, sen on sovittava päähän. Uskon, että luovassa prosessissa on paljon kyse siitä, mitä olemme tehneet menneisyydessämme. Kaikki ideat tulevat kokemuksistamme ja kiinnostuksenkohteistamme. Loppujen lopuksi minäkin olen päätynyt valmistamaan tuotteita alalla, joka on aina kiinnostanut minua. Käytän myös tuotteissani paljon tummansinistä, joka on lempivärini."

"Ihmiset ovat alkaneet tulla luokseni ideoidensa sekä tuotetoiveidensa kanssa, ja totta kai haluaisin napata niistä kaikista kiinni. Mutta uuden tuotteen valmistus ei ole nopea asia, testailuvaiheet ja prototyyppien teko ovat uusien tuotteiden kohdalla usein haastavia ja lisäksi on löydettävä uusia alihankkijoita."

Loppukäyttäjää pohtiessa Ellilä miettii usein haaveihmistään: itsevarmaa ja vapaata sielua, joka tykkää tuoda omaa värikästä persoonaansa esille kauniiden asusteiden ja massasta poikkeavien vaatteiden avulla. Oman markkinansa Ellilä toivoo löytävänsä Aasiasta:

”Ajatuksenani on lähtökohtaisesti ollut myydä Aasiaan, koska siellä on niin värikkäitä ihmisiä ja erityyppisiä asioita. Olen asunut Singaporessa ja minulla on yhteyksiä Kaakkois-Aasiaan, Japaniin ja Koreaan. Pidän aasialaisten tavasta lähestyä asioita. Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös Intia ja Brasilia tulevat olemaan kiinnostavia kohteita tuotteillemme.”

Kuva: Tommi Hynynen

Tulevaisuuden suunnitelmana kansainvälinen menestys

Juuri nyt Ellilällä on työn alla taidepohjainen kansainvälistymishanke, johon hän hakee yhteistyökumppaneita. Sen ideana on esitellä eri firmojen erityisosaamista ja samalla saada kansainvälistä näkyvyyttä. Projektin fokus on taiteellinen ilmaisu ja sen kautta taiteellisen uskottavuuden luominen kansainvälisellä tasolla.

Ellilän haaveena on muotinäytös, joka yhdistää vaatesuunnittelijoita, performanssitaiteilijoita tai tahoja, joita kiinnostaa lavastuksen tai musiikin kokoonpano. Hän toivottaa tervetulleeksi myös juoma- ja ruokapuolen yritykset. Tärkeää on, että esityksen tyyli sopii jokaiseen brändiin ja että kaikki mukana olevat saavat osakseen huomiota.

”Minulla on aina ollut haave tällaisesta taidepohjaisesta show:sta ja se juontaa juurensa rakkaudestani Alexander McQueenia kohtaan. En kuitenkaan koe olevani muotialalla vaan näen itseni erilaisten asioiden tekijänä. Tämä johtuu siitä, että en ole tekemässä mitään kokonaisuutta vaatealan kannalta ajatellen. Mikäli pystyn tuottaa taidepainotteisen elämyksen ihmisille, se tuo paljon konkretiaa omaan tekemiseen ja mahdollisuuden tuoda omaa sisäistä maailmaa esille”, Ellilä kertoo.

Tulevaisuudessa Ellilä haluaisi käyttää nanoteknologiataustaansa ja -osaamistaan hyödyksi asustesuunnittelussa. Jatkossa hänen tuotteensa saattavatkin sisältää erilaisia älykkäitä materiaaleja.

”Olen rakastunut ideaan, jossa voisin tuottaa kiinnostavia materiaalipohjaisia tuotteita. Inspiroiduin Kansallismuseossa olleesta näyttelystä, jossa kerrottiin, että muinoin suomalaiset uskoivat raudassa ja kuparissa elävän henkiä, koska ne muuttavat muotoaan. Nehän ovat tavallaan eläviä materiaaleja, koska ne ruostuvat ja vaihtavat väriä. Tällaisella idealla haluaisin leikkiä, mutta modernilla tavalla. Se on toinen pitkäaikaisempi projekti, jota työstän tällä hetkellä.

”Tulevaisuuden suunnitelmia minulla on paljon ja olen kunnianhimoinen niiden suhteen. Tarkoituksena on lanseerata uusia tuotteita, jotka voivat liittyä jo olemassa oleviin asusteisiin. Haluan myös tuoda hillitympiä perustuotteita esille. Lisäksi meneillään olevat projektit ja kuvaukset vievät paljon aikaa."

"Jossain vaiheessa olisi hienoa laittaa kivijalkakauppojakin pystyyn isompiin maailmankaupunkeihin. Kenties suurin haasteeni on löytää raja, jossa olla tuottava, mutta ei liian valtavirtaa — toivon, että voin olla molempia. Tarvitsen suuria haasteita, jotta mielenkiintoni pysyy yllä. Tahtotilanani onkin tehdä The Contrast Clubista iso kansainvälinen yritys, enkä takuulla lopeta ennen kuin olen tavoitteeni saavuttanut”, Ellilä sanoo hymyillen.

Muotikuvaukset ovat suuressa roolissa Ellilän työssä. Kuva: Suvi Ellilä

Info

Tutustu The Contrast Clubiin: https://thecontrastclub.com/.

Facebook ja Instagram: @thecontrastclub

Jos osallistuminen kansainvälistymishankkeeseen kiinnostaa, ota yhteyttä Suvi Ellilään: suvi.ellila@thecontrastclub.com tai Whattsapp: +447825674573, niin saat lisätietoja ja ideaa tyylisuunnasta.

Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen
“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen
-
Innovaatiot
Muoti ja tekstiili
“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen
Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?
Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?
-
Muoti ja tekstiili
Vahvempia, vaikuttavampia ja luovempia yhdessä?
Taidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudellaTaidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudella
Taidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudellaTaidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudellaTaidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudellaTaidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudellaTaidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudella
-
Muoti ja tekstiili
Yrittäjyys
Taidemuotibrändi Pispala Clothing keräsi 130 000 euron kasvurahoituksen – liikevaihto kolminkertaistui päättyneellä tilikaudella
Kasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalleKasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalle
Kasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalleKasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalleKasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalleKasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalleKasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalle
-
Kasvusopimus
Muoti ja tekstiili
Kasvusopimus kuluttaja- ja brändilähtöiselle tekstiili- ja muotialalle
SuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskustelua
SuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskustelua
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
SuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskustelua
Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.
Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.
muoti ja tekstiili
Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍
Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍
-
Kansainvälistyminen
Muoti ja tekstiili
Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍
Kansainvälistyminen
Likainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuuden
Likainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuuden
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Likainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuuden
Kestävyys, vastuullisuus
Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen.
Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen.
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen.
Muoti ja tekstiili
Elina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoistaElina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoista
Elina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoistaElina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoistaElina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoistaElina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoistaElina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoista
-
Muoti ja tekstiili
Kasvusopimus
Elina Björklund: Tekstiili- ja muotialan arvonlisä tulee vahvoista brändeistä ja tarinoista
Muoti ja tekstiili
CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle
CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle
-
Rahoitus
Innovaatiot
CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle
Rahoitus
Luova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikolla
Luova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikolla
-
Kirjallisuus
Muoti ja tekstiili
Luova talous muissa medioissa: 3 kiinnostavaa artikkelia, jotka luimme tällä viikolla
kirjallisuus
Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”
Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”
muoti ja tekstiili
Muotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötäMuotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötä
Muotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötäMuotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötäMuotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötäMuotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötäMuotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötä
-
Muoti ja tekstiili
Peliala
Muotibrändit pelimaailmoissa: 5 kiinnostavaa yhteistyötä
Muoti ja tekstiili
4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”
4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”
Muoti ja tekstiili
Muotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksille
Muotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksille
-
Muoti ja tekstiili
Yrittäjyys
Muotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksille
muoti ja tekstiili
DigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoilla
DigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoilla
-
Rahoitus
Muotoilu
DigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoilla
Rahoitus
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
-
Muoti ja tekstiili
Tapahtuma-ala
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
rahoitus
Brändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseenBrändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseen
Brändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseenBrändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseenBrändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseenBrändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseenBrändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseen
-
Muoti ja tekstiili
Kasvusopimus
Brändi- ja kuluttaja­lähtöinen tekstiiliala Suomessa 2030 – Kasvu­sopimuksesta eväitä brändi­liiketoiminnan kasvuun ja kansain­välistymiseen
Muoti ja tekstiili
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
-
IPR & Lisensointi
Av-ala
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
IPR & lisensointi
The Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailman
The Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailman
-
Muoti ja tekstiili
Peliala
The Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailman
Muoti ja tekstiili
Suomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussaSuomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussa
Suomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussaSuomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussaSuomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussaSuomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussaSuomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussa
-
Muoti ja tekstiili
Markkinointi
Suomalaisen VAIN-muotimerkin mallisto toi menestystä mainosalan kansainvälisessä kilpailussa
Muoti ja tekstiili
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
Muoti ja tekstiili
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
-
Talous ja luvut
Tieto ja tutkimukset
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
talous ja luvut
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
-
Muoti ja tekstiili
Taide
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
muoti ja tekstiili
Luhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseen
Luhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseen
-
Muoti ja tekstiili
Strategia
Luhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseen
strategia
Ruotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulle
Ruotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulle
-
Muoti ja tekstiili
Yrittäjyys
Ruotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulle
muoti ja tekstiili
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
-
Innovaatiot
Kansainvälistyminen
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
yrittäjyys
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
Muoti ja tekstiili
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
-
Kestävyys, vastuullisuus
Tieto ja tutkimukset
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
kestävyys, vastuullisuus
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
muoti ja tekstiili
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
muoti ja tekstiili
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
muoti ja tekstiili
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
-
Peliala
Monialaisuus
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
peliala
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
muoti j atekstiili
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
-
Av-ala
Muoti ja tekstiili
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
av-ala
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
muoti ja tekstiili
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
-
IPR & Lisensointi
Muotoilu
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
IPR & lisensointi
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
Muoti ja tekstiili
Euroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssin
Euroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssin
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Euroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssin
Muoti ja tekstiili
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
Muoti ja tekstiili
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
-
Kestävyys, vastuullisuus
Innovaatiot
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
Muoti ja tekstiili
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
Muoti
Peaceful – modernia designia hautajaisjuhlaanPeaceful – modernia designia hautajaisjuhlaan
Peaceful – modernia designia hautajaisjuhlaanPeaceful – modernia designia hautajaisjuhlaanPeaceful – modernia designia hautajaisjuhlaanPeaceful – modernia designia hautajaisjuhlaanPeaceful – modernia designia hautajaisjuhlaan
-
Muoti ja tekstiili
Monialaisuus
Peaceful – modernia designia hautajaisjuhlaan
Muoti ja tekstiili
Sorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölle
Sorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölle
-
Sirkus
Muoti ja tekstiili
Sorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölle
Muoti
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
Muoti ja tekstiili
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.