Peaceful – modernia designia hautajaisjuhlaan

Peaceful – modernia designia hautajaisjuhlaan
Peaceful – modernia designia hautajaisjuhlaan

Peaceful-yrittäjät Elina Silvo ja Anna Karvosenoja. Kuva: Peaceful

Anna Karvosenoja lähti tuhannen asukkaan Hailuodosta kohti Helsinkiä, mukanaan rakkaudesta syntynyt liikeidea: olla hautauskulttuurin raikas tuulahdus. Annan ja artenomi-vaatesuunnittelija Elina Silvon Peaceful-yritys on modernisoinut ja herättänyt henkiin vanhan perinteen, 1100-luvulta peräisin olevan arkkuliinan. Upeat arkkuliinat ja personoidut uurnat korostavat poisnukkuneen olemusta ja tuovat kauneutta, valoa ja lohtua ihmisen viimeiseen juhlaan. Liinojen ja uurnien kuosien takana ovat suunnittelijat Paola Suhonen, Jukka Rintala, Sasu Kauppi ja Joni Aikio.

Hautajaiset ovat juhla

Peacefulin tarinan alkuun täytyy matkustaa yhdeksän vuotta ajassa taaksepäin aikaan, kun Annan hyvä ystävä sairastui parantumattomaan rintasyöpään. Kuolemanpelkoa hälventääkseen ystävykset päättivät yhdessä suunnitella omat hautajaisensa ja päätyivät koemakaamaan hautapaikkoja Hailuodon saarella.

He pohtivat, miten saada omaa persoonaa näkyviin hautajaisissa, jotta muistotilaisuudesta jäisi omaisille käteen lämmin, itsestä muistuttava tunnelma.

Se oli merkittävä hetki. Oli mielettömän kaunis kesäpäivä ja makoilimme siinä mustikkamättäällä käyden läpi kaikkea mitä kuolemaan liittyy, etenkin pelkoja. Pohdimme, miten oppisimme päästämään peloistamme irti, jotta voisimme nauttia elämästä kuoleman pelkäämisen sijaan. Suunnittelimme tuolloin omat hautajaisemme. Ystäväni on haudattu paikkaan, jossa makoilimme ja hautajaiset olivat kauniit, hänen näköisensä. Pohdin silloin, että olinpas uhkarohkea, kun laitoin pinkit helmet kaulaan mustaa mekkoa vasten. Mutta eihän kukaan sanele sitä, että meidän on pukeuduttava mustaan tai ettei mitään väriä saa olla. Ne ovat vain kulttuurimme tottumistapoja”, Anna pohtii.

Anna koemakaamassa hautapaikkoja ystävänsä kanssa vuonna 2012. Kuva: Anna Karvosenoja

Anna koki, että vaikka maailma muuttuu ja asiat uudistuvat, hautausalaa ei kukaan ole mennyt muuttamaan. Asia tuli ajankohtaiseksi, kun pienten lasten kanssa kotona ollut Anna alkoi pohtia, mitä tekisi ’sitten isompana’.

Annan perheessä kuolemasta puhuminen ja läheisten näkeminen poisnukkuneena on ollut luonnollista ja hän koki, että tulee tekemään töitä asian parissa, tavalla tai toisella. Lopulta ajatus kirkastui pihasaunassa, jossa Anna päätti viedä värit hautajaisiin:

Se ajatus tuntui niin luonnolliselta osalta minua, etten olisi voinut jättää sitä huomiotta. Tiesin, että tulen tekemään tuotteita, jotka korostavat poisnukkuneen persoonaa ja luovat juhlallisuutta. Hautajaiset ovat juhla ja niihin tilaisuuksiin haluan tuoda kauniita, värikkäitä ja moderneja asioita. Useampi vuosi vierähti tutkimustyötä tehdessä. Vuonna 2016 Peaceful sai alkunsa ja pitkän tuotekehittely- ja palvelumuotoilujakson jälkeen lopputulemana oli täysin uudenlainen konsepti, jonka taustalla kantavina voimina ovat ekologisuus ja avoimuus. Halusin tuoda ihmisille palvelun, jolla saa modernia designia ja kauniita asioita hautajaisiin kohtuuhinnalla.”

Toinen Peacefulin yrittäjä on tuotekehityksestä ja -laadusta vastaava Elina Silvo, kenet Anna löysi omien sanojensa mukaan Googlesta tarvitessaan jonkun vastaamaan tuotantopuolen asioista. Naiset kokivat heti olevansa samalla aallolla asioiden suhteen, ja yhteistyö lähti alusta saakka virtaamaan jouhevasti. Muutaman vuoden yhteistyön jälkeen, Elinasta tuli Peacefulin toinen yrittäjä.

Paola Suhosen Ikuinen rakkaus -arkkuliina. Kuva: Peaceful
Havu-arkkuliina. Kuva: Peaceful

Perinteitä modernissa muodossa

Peaceful tarjoaa värejä ja persoonallisuutta hautajaisiin arkkuliinojen ja design-uurnien muodossa. Arkkuliina ei kuitenkaan ole uusi keksintö, vaan vanha perinne 1100-luvulta, vaikka niitä on nähty hautajaisissa harvoin. Liinojen ja uurnien kuosien takana ovat suunnittelijat Paola Suhonen, Jukka Rintala, Sasu Kauppi ja Joni Aikio.

On ollut vain ajan kysymys, koska muutos tapahtuu ja kuka sen tulee tekemään. Olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta ihmisiltä ja kuulleet, miten monet olisivat halunneet arkkuliinojamme omaistensa hautajaisiin. Tällaisen palautteen avulla viemme muutosta eteenpäin. Tavallaan kyse on kulttuurin muutoksesta: tuomme hautauskulttuuria uuteen aikaan. Missään nimessä tarkoitus ei ole kyseenalaistaa kaunista, vanhaa perinnettä vaan tuoda uutta rinnalle.

Kysyin eräältä papilta, aiheuttavatko värit kirkossa pahennusta. Hän sanoi, ettei näe asiaa niin, vaan että hautajaiset ovat tunteellinen juhla, jossa ihmiset koittavat hammasta purren olla itkemättä nähdessään arkun. Mutta entä, jos arkku muistuttaakin vainajan persoonallisuutta? Tunnelma muuttuu heti ja tulee sellainen wow-elämys. Näin suruprosessikin lähtee käyntiin eri tavalla, kun ylimääräinen jännitys asian ympäriltä purkautuu”, Anna kertoo.

Tällä hetkellä Peaceful on Annan mukaan 1.0 -versio, jota on tarkoitus kehittää ja laajentaa vauhdikkaasti sekä palveluiden että saatavuuden osalta. Nyt tarjolla ovat kriittisimmät asiat, joita omaiset tarvitsevat menettäessään läheisen.

Yrittäjien lähtökohtana on, että tuotteet ovat kuluttajaa ja ihmistä varten, sydämestä annettuna. Siksi Peacefulin palvelut ja ratkaisut on pyritty muotoilemaan mahdollisimman helpoiksi ja soljuviksi, jotta kriisin ja tunnemylläkän keskellä olevan omaisen käytännön asioista murehtiminen olisi mahdollisimman vähäistä. Osa palveluista toteutetaan yhteistyönä paikallisten yrittäjien kanssa:

Olemme halunneet luoda palvelun ja konseptin, jolla voimme tukea paikallisia, jo alalla toimivia yrityksiä. Meille on tärkeää, että ajatusmaailmamme on samalla suunnalla heidän kanssaan, koska uskomme siihen muutokseen, jota olemme tekemässä. Varmistamme myös, että arvomaailmamme kohtaavat ja omaiset saavat Peaceful-palvelua alusta loppuun saakka arvokkaasti toimitettuna. Meille on tärkeää panostaa omaisten kanssa olemiseen ja heidän surunsa huomioon ottamiseen”, Anna sanoo.

Peaceful-uurna. Design: Jukka Rintala, kuva: Peaceful
Peaceful-uurna. Design: Joni Aikio, kuva: Peaceful

Peacefulin päämääränä on alusta saakka ollut toimia tuhkahautauspalvelun pinoeerina, niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Seuraavaksi tarkoituksena on laajentaa Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan, muokaten mallistoa kunkin kohdemaan mieltymykset ja perinteet huomioon ottaen. Vaikka Peaceful tahtoo toimia tuhkahautauksen suunnannäyttäjänä, heidän arkkunsa on suunniteltu täysin ekologisiksi, jotta ne voi myös laskea maahan.

Tulevaisuudessa Anna näkee olevansa yhä enemmän luovalla suunnittelu- ja ideointipuolella yrityksessään. Lisäksi hän haaveilee siitä, että voisi joskus kiertää ympäri Suomea tai miksei maailmaakin, puhumassa kuolemasta esimerkiksi uurnantekotyöpajojen ohessa. Peacefulin suhteen Anna on vasta päässyt alkuun:

”Nyt kun ovet on avattu, niin maailmahan on ihan rajaton."

Anna Karvosenoja, kuva: Peaceful
Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Webinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and FinlandWebinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and Finland
Webinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and FinlandWebinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and FinlandWebinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and FinlandWebinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and FinlandWebinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and Finland
1/12/2022
-
1/12/2022
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Webinar: Competitiveness of textile and fashion industry in Europe and Finland
muoti ja tekstiili
Movies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolleMovies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolle
Movies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolleMovies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolleMovies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolleMovies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolleMovies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolle
13/12/2022
-
13/12/2022
Av-ala
Peliala
Movies Meet Games -seminaari: TV-sarjasta tai elokuvasta peliksi - näin valjastat pelin tuottamaan lisäarvoa av-tuotannolle
Av-ala
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”

4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”

-
Museot
Aluekehitys
4+1 Kaarina Gould: "Huipputekijät ovat useimmiten innoissaan, kun heitä kutsutaan jakamaan ajatuksia oman hiekkalaatikon ulkopuolelle.”

museot
Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022
Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022
16/11/2022
-
16/11/2022
Strategia
Muotoilu
Northern Glow -bisnesfoorumi Oulussa 16.11.2022
Strategia
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
muoti j atekstiili
Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.
Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.
31/10/2022
-
9/11/2022
Rahoitus
Strategia
Hae ESR+-rahoitusta luovan ja kulttuurialan innovaatiolle - hakuinfo 9.11.
Rahoitus
Webinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market StudyWebinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market Study
Webinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market StudyWebinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market StudyWebinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market StudyWebinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market StudyWebinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market Study
25/10/2022
-
25/10/2022
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Webinar for Finnish companies interested in the US apparel market: US Fashion Market Study
Muoti ja tekstiili
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
-
Strategia
Rahoitus
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
strategia
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
-
Av-ala
Muoti ja tekstiili
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
av-ala
Kiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisen
Kiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisen
-
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
Kiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisen
strategia
Kickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US marketKickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US market
Kickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US marketKickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US marketKickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US marketKickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US marketKickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US market
11/10/2022
-
11/10/2022
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Kickoff: Nordic N_Mode, a market-entry program for Nordic apparel companies entering the US market
muoti ja tekstiili
Luovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x MediassaLuovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x Mediassa
Luovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x MediassaLuovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x MediassaLuovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x MediassaLuovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x MediassaLuovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x Mediassa
30/9/2022
-
30/9/2022
Strategia
Monialaisuus
Luovan talouden järkiliitto -paneelikeskustelu 30.9. Music x Mediassa
strategia
Kurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissaKurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissa
Kurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissaKurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissaKurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissaKurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissaKurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissa
6/10/2022
-
6/10/2022
Digitalisaatio
Monialaisuus
Kurkistuksia uusimpiin luoviin teknologioihin Aalto-yliopiston Creative Technologies -seminaarissa
Digitalisaatio
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
muoti ja tekstiili
Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022
Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022
28/9/2022
-
1/10/2022
Musiikki
Av-ala
Vuoden tärkein luovien alojen tapahtuma Tampere-talossa 28.9. – 1.10.2022
musiikki
Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla
Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla
-
14/9/2022
Taide
Digitalisaatio
Mini Design Sprint – Kannattavaa liiketoimintaa digitaalisuuden avulla
digitalisaatio
Hae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessäHae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessä
Hae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessäHae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessäHae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessäHae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessäHae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessä
1/9/2022
-
15/9/2022
Rahoitus
Taide
Hae Koneen Säätiön apurahaa 15.9. mennessä
Rahoitus
Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022
Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022
7/9/2022
-
11/9/2022
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
Habitare Helsingin messukeskuksessa 7.–11.9.2022
Muotoilu
Monialainen Opera Beyond -konferenssiMonialainen Opera Beyond -konferenssi
Monialainen Opera Beyond -konferenssiMonialainen Opera Beyond -konferenssiMonialainen Opera Beyond -konferenssiMonialainen Opera Beyond -konferenssiMonialainen Opera Beyond -konferenssi
13/9/2022
-
14/9/2022
Tanssi
Musiikki
Monialainen Opera Beyond -konferenssi
tanssi
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
-
IPR
Animaatio
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
IPR
Helsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmistaHelsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmista
Helsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmistaHelsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmistaHelsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmistaHelsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmistaHelsinki Design Week  – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmista
1/9/2022
-
11/9/2022
Muotoilu
Arkkitehtuuri
Helsinki Design Week – monialainen muotoilufestivaali kutsuu katsomaan kaupunkia uusista näkökulmista
muotoilu
4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"
4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"
-
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
4+1 Anni Korkman: "Miksi Suomessa puhutaan niin vähän muotoilusta, vaikka se muovaa arkeamme?"
muotoilu
Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022
Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022
-
Muotoilu
Uusi muotoilufestivaali Design Helsinki kutsuu nykymuotoilun ammattilaiset pääkaupunkiin 24.-25.8.2022
Muotoilu
Musiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksi
Musiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksi
-
Musiikki
Av-ala
Musiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksi
musiikki
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
Muoti ja tekstiili
Euroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssin
Euroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssinEuroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssin
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Euroopan muotiorganisaatiot muodostivat jättiallianssin
Muoti ja tekstiili
Tukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moonTukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moon
Tukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moonTukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moonTukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moonTukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moonTukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moon
1/8/2022
-
29/8/2022
Yrittäjyys
Taide
Tukea tai­dea­lan lii­kei­deoi­den ke­hit­tä­mi­seen – hae mu­kaan Tai­dey­li­opis­ton esi­hau­to­moon
yrittäjyys
Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!
Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!
1/7/2022
-
15/7/2022
Välittäjät
Muoti ja tekstiili
Suomalaisille tekstiili- ja pintasuunnittelijoille suunnattu Patternsfrom Agencyn portfoliokatselmus tulee taas!
välittäjät
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
-
Rahoitus
Kulttuuri
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
rajoitus
Kirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudet
Kirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudet
-
Strategia
Muotoilu
Kirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudet
Strategia
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
Muoti ja tekstiili
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
-
Kestävyys, vastuullisuus
Innovaatiot
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
Muoti ja tekstiili
Kasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreen
Kasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreen
-
Tiekartta
Kestävyys, vastuullisuus
Kasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreen
Tiekartta
Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.
Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.
-
Muotoilu
Ilmiöt
Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.
Muotoilu
Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?
Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?
-
Muotoilu
Monialaisuus
Design Union – Miten muotoilijoiden ja muiden toimialojen välistä yhteistyötä voidaan lisätä?
Muotoilu
Jenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailusta
Jenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailusta
-
Muotoilu
Yrittäjyys
Jenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailusta
Muotoilu
Aalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoilla
Aalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoilla
-
Muotoilu
Kansainvälistyminen
Aalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoilla
Kansainvälistyminen
Anton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warmingAnton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warming
Anton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warmingAnton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warmingAnton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warmingAnton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warmingAnton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warming
-
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
Anton Schubert – Service designer commenting on the development of climate change and actions to prevent global warming
Muotoilu
Timo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in LondonTimo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in London
Timo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in LondonTimo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in LondonTimo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in LondonTimo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in LondonTimo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in London
-
Muotoilu
Timo Pätiälä – Managing Director of Hellon tells about Hellon’s projects in London
Muotoilu
Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?
Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?
-
Monialaisuus
Taide
Rita Rauvola (IRM-tool) ja Hanna Rajalahti (Taide käyttöön) – Miten luova osaaminen tuodaan meriteollisuuden ja rakentamisen projekteihin?
Yhteistyö
Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?
Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?
-
Kulttuuri
Taide
Lotta Mujo ja Maija Sydänmaanlakka – miten kulttuuri- ja taidesisällöistä voidaan muokata elämyksiä matkailumarkkinoita varten?
Kulttuuri
Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?
Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?
-
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
Aino Vepsäläinen ja Saija Malila HerääPahvi! -hankkeesta – Miten luova osaaminen yhdistetään kiertotalouteen?
Muotoilu
Sauna-alan B2B Matchmaking-tapahtumaSauna-alan B2B Matchmaking-tapahtuma
Sauna-alan B2B Matchmaking-tapahtumaSauna-alan B2B Matchmaking-tapahtumaSauna-alan B2B Matchmaking-tapahtumaSauna-alan B2B Matchmaking-tapahtumaSauna-alan B2B Matchmaking-tapahtuma
3/12/2020
-
Monialaisuus
Sauna-alan B2B Matchmaking-tapahtuma
Yhteistyö
B U S I N E S S-pikatreffitB U S I N E S S-pikatreffit
B U S I N E S S-pikatreffitB U S I N E S S-pikatreffitB U S I N E S S-pikatreffitB U S I N E S S-pikatreffitB U S I N E S S-pikatreffit
9/12/2020
-
Monialaisuus
B U S I N E S S-pikatreffit
Yhteistyö
Design Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumersDesign Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumers
Design Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumersDesign Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumersDesign Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumersDesign Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumersDesign Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumers
17/5/2022
-
20/5/2022
Muotoilu
Innovaatiot
Design Forum Talk: The new needs of tomorrow’s consumers
Muotoilu
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
Muoti
Moi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisinMoi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisin
Moi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisinMoi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisinMoi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisinMoi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisinMoi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisin
-
Hyvinvointi
Innovaatiot
Moi Forest -ihonhoitosarja kaupallisti suomalaisen metsäpöly-innovaation, joka tuo hyvät mikrobit takaisin
Innovaatiot
Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:
Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:
-
Hyvinvointi
Innovaatiot
Metsämullan hyvistä mikrobeista jalostettiin ADELE-hankkeessa voide, joka vahvistaa vastustuskykyä ja ehkäisee allergiaa:
Innovaatiot
Parkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihinParkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihin
Parkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihinParkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihinParkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihinParkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihinParkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihin
-
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
Parkly tuo vihreyttä ja viihtyvyyttä kaupunkitiloihin
Muotoilu
Moottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriä
Moottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriäMoottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriä
-
Taide
Monialaisuus
Moottorisahataide Takamaalta seilaa loistoristeilijällä maailman meriä
Taide
Mertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaa
Mertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaaMertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaa
-
Kulttuuri
Taide
Mertsi Lindgren edistää kulttuuriryhmien kohtaamista ja taiteen yhteiskunnallista asemaa
Yhteistyö
Vaatelaastari - korjaamisen vallankumousVaatelaastari - korjaamisen vallankumous
Vaatelaastari - korjaamisen vallankumousVaatelaastari - korjaamisen vallankumousVaatelaastari - korjaamisen vallankumousVaatelaastari - korjaamisen vallankumousVaatelaastari - korjaamisen vallankumous
-
Muotoilu
Vaatelaastari - korjaamisen vallankumous
Muotoilu
Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!
Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!
-
Yrittäjyys
Monialaisuus
Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!
Yhteistyö
Tähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskellä
Tähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskellä
-
Muotoilu
Yrittäjyys
Tähtihetkiä eletään myös koronan keskellä
Muotoilu
Matemaatikon tie high-end-muodin pariinMatemaatikon tie high-end-muodin pariin
Matemaatikon tie high-end-muodin pariinMatemaatikon tie high-end-muodin pariinMatemaatikon tie high-end-muodin pariinMatemaatikon tie high-end-muodin pariinMatemaatikon tie high-end-muodin pariin
-
Muoti ja tekstiili
Matemaatikon tie high-end-muodin pariin
Muoti ja tekstiili
Elämyslääkkeitä kehittämässäElämyslääkkeitä kehittämässä
Elämyslääkkeitä kehittämässäElämyslääkkeitä kehittämässäElämyslääkkeitä kehittämässäElämyslääkkeitä kehittämässäElämyslääkkeitä kehittämässä
-
Elämystalous
Monialaisuus
Elämyslääkkeitä kehittämässä
Yhteistyö
Luovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa YhdysvalloissaLuovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa Yhdysvalloissa
Luovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa YhdysvalloissaLuovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa YhdysvalloissaLuovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa YhdysvalloissaLuovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa YhdysvalloissaLuovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa Yhdysvalloissa
-
Monialaisuus
Luovien alojen yhteistyötä suurtapahtuma SXSW:ssa Yhdysvalloissa
Yhteistyö
Break the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaan
Break the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaanBreak the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaan
-
Taide
Monialaisuus
Break the Fight!– taidetoiminnalla kiusaamista vastaan
Taide
Luovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaaLuovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaa
Luovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaaLuovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaaLuovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaaLuovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaaLuovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaa
-
Monialaisuus
Luovan osaamisen yhdistäminen muuhun liike-elämään vaatii hyviä esimerkkejä ja välittäjätoimintaa
Yhteistyö
Sorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölle
Sorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölleSorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölle
-
Sirkus
Muoti ja tekstiili
Sorin Sirkus & VIMMA: hyppy tuntemattomaan loi puitteet ainutlaatuiselle yhteistyölle
Muoti
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
Muoti ja tekstiili
Design Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasiaDesign Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasia
Design Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasiaDesign Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasiaDesign Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasiaDesign Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasiaDesign Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasia
-
Muotoilu
Monialaisuus
Design Unionille muotoilijoiden ja yritysten yhteen saattaminen on sydämenasia
Muotoilu
Podcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna Valtonen
Podcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna Valtonen
-
Muotoilu
Kansainvälistyminen
Podcast #32 vieraana Anna Valtonen
Muotoilu
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.