Hallitustyön kehittäminen luovassa taloudessa

Aija Bärglund Katri SipiläHallitustyön kehittäminen luovassa taloudessa
Aija Bärglund Katri SipiläHallitustyön kehittäminen luovassa taloudessa

Deve Partners pilotoi luovien alojen hallitustyöskentelyn kehittämistä yhdeksän esimerkkiyrityksen kautta. Luovilla aloilla on hallitustyössä omat haasteensa, mutta myös paljon annettavaa muille aloille.

Yksi luovan talouden tiekartan toimenpiteistä on ammattimaisen hallitustyöosaamisen lisääminen luovien alojen hallituksissa. Tavoitteena on kehittää koulutusta luovien alojen hallituksissa toimiville ja sellaisiksi haluaville henkilöille.  Yhtenä päämääränä on hallitusammattilaisten verkoston luominen luovia aloja varten.

Hallitustyön konkarit Katri Sipilä ja Aija Bärlund Deve Partnersista tarttuivat haasteeseen rakentamalla pilottikoulutuksen, jossa oli mukana yhdeksän luovan alan yritystä.

Pilotin tavoitteena oli tutkia luovien alojen hallitustyön erityispiirteitä, luoda ja testata konsepti luovan talouden yritysten lisäarvoa tuottavan hallitustyöskentelyn kehittämiseksi ja tunnistaa toimenpiteitä, joilla luovan talouden osaamista voitaisiin hyödyntää muiden toimialojen yritysten hallitustyöskentelyssä.

Koulutusohjelman kautta osallistujien hallitusosaaminen nostettiin uudelle tasolle. Pilotissa kirkastettiin, mihin luovien alojen osaajat haluaisivat omaa hallitusosaamistaan käyttää. Luovien alojen hallitusammattilaisten poolille koettiin olevan tarvetta.

"Nyt tunnistetut osaamiset pitää saada hyötykäyttöön hallituksissa ja advisory boardeissa sekä kehitetty konsepti skaalautumaan luoville aloille laajemminkin", toteaa Katri Sipilä.

Luovien alojen vahvuudet ja heikkoudet

Luovien alojen hallitustyössä nähtiin tiettyjä erityispiirteitä. Arvonluonti perustuu suurelta osin osaamiseen ja IPR:ään, ja toiminta on usein projekti- ja start up -luonteista.

Pilotissa tehtyjen haastatteluiden ja sparrausten perusteella luovien alojen ammattilaisten todettiin tuovan muille aloille ketteryyttä, rohkeutta ja monipuolista osaamista. Kilpailtaessa digitaalistuneessa maailmassa, tarinalla ja brändillä on entistä suurempi merkitys. Luovuus ja innovointi ovat kovaa valuuttaa kaikenlaisten yritysten arvonluonnissa.

Myös totuttujen käytäntöjen kyseenalaistaminen, herkkyys muutoksiin, paineensietokyky ja jatkuva oppiminen koettiin vahvuuksiksi, joista muut alat voisivat hyötyä rekrytoimalla luovien alojen ammattilaisia hallitustyöhön.

"Kun yrityksessä on kova kasvutahti ja suuret rahoitustarpeet, omistajat tarvitsevat tueksensa ammattimaisen osaavan hallituksen"

Projektiluotoisuus sekä poikkeusolot kuten esimerkiksi pandemia ovat aiheuttaneet haasteita luoville aloille. Talouden ennustaminen ja kasvumahdollisuuksien tunnistaminen  vaatii osaamista hallitukselta. Luovat alat ovat liiketoimintaa siinä missä muutkin alat ja niiden hallitustyö vaatii ammattimaista osaamista.  

"Kun yrityksessä on kova kasvutahti ja suuret rahoitustarpeet, omistajat tarvitsevat tueksensa ammattimaisen osaavan hallituksen", kuvaa Aija Bärlund.

Liiketoiminnan pohjautuminen projekteihin aiheuttaa ennustamisen vaikeutta, projektien läpimenoaikojen vaihtelu strategisen suunnittelun haasteita. Suoraan kansainväliselle markkinoille tähtäävissä yrityksissä olisi arvokasta saada neuvonantajiksi ja hallitukseen ulkomaalaisia osaajia. Ammattimaisesta hallitusosaamisesta kannattaa maksaa, sillä investointi tuottaa pian itsensä takaisin.

Pilotin tavoitteena oli pohjustaa isoa ekosysteemin muutosta ja tukea luovan alan kasvua ja kansainvälistymistä hallitustyön avulla. Ensimmäiset askeleet on nyt otettu. Seuraavaksi mallinnetaan, miten hallitusosaaminen saadaan leviämään mahdollisimman laajalle luovilla aloilla ja luovan alan osaaminen yhteiskunnan hyötykäyttöön muiden alojen hallitustyössä.

Pilotissa olivat mukana seuraavat henkilöt ja yritykset:

Jukka Helle, Solar Republic Oy

Ville Hovatta, Yousician

Riina Hyytiä, Dionosos Films Oy

Antti Kaarela, Whatevergroup Oy

Terttu Keskinen-Rönkkö, Stop Teltat Oy

Markus Myhrberg, Lexia Oy

Ilkka Niemi, Tuotantoyhtiö Legenda Oy

Juha Pihanen, TopLine Media Ltd

Kati Uusi-Rauva, Agma Oy

Pilotin ohjausryhmässä olivat mukana Kenneth Nyholm (Business Finland), Petra Tarjanne (TEM) jaJuka Hynynen (Family in Music Oy).

Lisätiedot:

Aija Bärlund, aija.barlund(at)devepartners.com  

Katri Sipilä, katri.sipila(at)devepartners.com

Tutustu Deve Partnersin tulevaan kirjaan: Vastuullinen Hallituksen jäsen

Info

Aija Bärlund ja Katri Sipilä ovat Deve Partnersin perustajia, kokeneita toimitusjohtajia, hallituksen jäseniä ja puheenjohtajia. Bärlund on Boardman Oy:n ja Sipilä on Hallituspartnerit Helsinki-Board Professionals Finlandin partneri. He auttavat yrityksiä strategian, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisessä. Molemmat ovat työskennelleet laajasti luovan talouden ja muiden alojen organisaatioiden parissa ja valmentavat vastuullisuutta ja hallitustyöskentelyä.

Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu
Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu
-
Digitalisaatio
Tieto ja tutkimukset
Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu
dgitalisaatio
Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdosta
Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdosta
-
Tiekartta
Tieto ja tutkimukset
Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdosta
tiekartta
Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023? Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023?
Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023? Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023? Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023? Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023? Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023?
-
Tiekartta
Tieto ja tutkimukset
Mitä Creative Business Finlandiin kuuluu keväällä 2023?
tiekartta
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
-
Kestävyys, vastuullisuus
Tieto ja tutkimukset
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
kestävyys, vastuullisuus
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
muoti ja tekstiili
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
-
Tieto ja tutkimukset
Rahoitus
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
Tieto ja tutkimukset
Lapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitusta
Lapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitusta
-
Muotoilu
Tieto ja tutkimukset
Lapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitusta
Muotoilu
Av-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloille
Av-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloille
-
Kasvusopimus
Tiekartta
Av-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloille
kasvusopimus
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
-
Tapahtuma-ala
Strategia
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
tapahtuma-ala
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
-
Yrittäjyys
Strategia
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
yrittäjyys
4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"
4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"
-
Muotoilu
Strategia
4+1 Annaleena Hakola: "Suomalaiset yritykset kaipaavat lisää kokonais­valtaista muotoilu­osaamista"
muotoilu
Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?
Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?
-
Digitalisaatio
Julkaisut
Pandemia aiheutti murroksen luovien alojen ansainta­logiikkaan – muuttuivatko toimintatavat lopullisesti?
Digitalisaatio
Fact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalleFact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalle
Fact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalleFact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalleFact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalleFact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalleFact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalle
-
Tieto ja tutkimukset
Tiekartta
Fact sheets päivittää luovien alojen tilastot ja luokitukset ajan tasalle
Tieto ja tutkimukset
Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan
Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan
-
Yrittäjyys
Strategia
Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan
yrittäjyys
Strategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseenStrategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseen
Strategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseenStrategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseenStrategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseenStrategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseenStrategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseen
-
Tiekartta
Aluekehitys
Strategiaa ja tavoitteellisuutta luovan talouden aluekehittä­miseen
Tiekartta
Luoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaaLuoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaa
Luoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaaLuoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaaLuoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaaLuoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaaLuoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaa
-
Kestävyys, vastuullisuus
Tieto ja tutkimukset
Luoville aloille valmistellaan omaa kestävyyden toimenpide­ohjelmaa
Kestävyys, vastuullisuus
Audiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulle
Audiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulle
-
Kasvusopimus
Av-ala
Audiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulle
kasvusopimus
9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua
9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua
-
Strategia
Tieto ja tutkimukset
9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua
Strategia
Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessä
Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessä
-
Startup
Rahoitus
Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessä
talous ja luvut
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
-
Strategia
Rahoitus
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
strategia
Kiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisen
Kiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisenKiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisen
-
Muotoilu
Kestävyys, vastuullisuus
Kiertotalouteen edetään muotoilun avulla, sanoo Joakim Karske, joka nostaa Design Forumin päätavoitteeksi vihreän siirtymän nopeuttamisen
strategia
Kiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseenKiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseen
Kiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseenKiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseenKiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseenKiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseenKiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseen
-
Strategia
Aluekehitys
Kiertotalous-Suomi aloittaa toimintansa – työkaluja kiertotalouden kehittämiseen
aluekehitys
TAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseen
TAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseen
-
Kestävyys, vastuullisuus
Kansainvälistyminen
TAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseen
kestävyys, vastuullisuus
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrostaKirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
Kirjavinkki: Intiimin kosketus on muotikulttuurin ja muodintutkimuksen perusteos, joka analysoi muodin digitaalista ja kehollista murrosta
Muoti ja tekstiili
Uusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
Uusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
-
Musiikki
Strategia
Uusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
musiikki
AV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täälläAV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täällä
AV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täälläAV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täälläAV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täälläAV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täälläAV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla  kasvusopimuskyselyyn täällä
-
Kasvusopimus
Tiekartta
AV-alan ääni kuuluviin! Kerro mielipiteesi alan tulevaisuudesta vastaamalla kasvusopimuskyselyyn täällä
kasvusopimus
How do we build business growth from the global market? How do we build business growth from the global market?
How do we build business growth from the global market? How do we build business growth from the global market? How do we build business growth from the global market? How do we build business growth from the global market? How do we build business growth from the global market?
-
Kasvusopimus
Av-ala
How do we build business growth from the global market?
kasvusopimus
Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?
Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?
-
Kasvusopimus
Av-ala
Miten Suomesta voi tulla edelläkävijä luovan talouden murroksessa ?
kasvusopimus
Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?
Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?
-
Kasvusopimus
Tiekartta
Miten Suomesta tehdään maailman vastuullisin AV-alan tuotantomaa?
kasvusopimus
Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.
Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.
-
Tiekartta
Av-ala
Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.
tiekartta
Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?
Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?
-
Kasvusopimus
Tiekartta
Miksi AV-alan kasvu vaatii toimivan infrastruktuurin ?
kasvusopimus
Innovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaaInnovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaa
Innovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaaInnovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaaInnovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaaInnovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaaInnovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaa
-
Innovaatiot
Strategia
Innovaatioekosysteemit syynissä: Innovaatioita syntyy, mutta ekosysteemien vaikutusten arviointiin tarvitaan pitkäjänteistä seurantaa
innovaatiot
Kirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudet
Kirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudetKirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudet
-
Strategia
Muotoilu
Kirjavinkki: Muotoilulla muutokseen – kehitystyön uudet mahdollisuudet
Strategia
Uutta kasvua luovaan talouteenUutta kasvua luovaan talouteen
Uutta kasvua luovaan talouteenUutta kasvua luovaan talouteenUutta kasvua luovaan talouteenUutta kasvua luovaan talouteenUutta kasvua luovaan talouteen
-
Tiekartta
Strategia
Uutta kasvua luovaan talouteen
Tiekartta
Luovien alojen kehittäminen on kestävyyslajiLuovien alojen kehittäminen on kestävyyslaji
Luovien alojen kehittäminen on kestävyyslajiLuovien alojen kehittäminen on kestävyyslajiLuovien alojen kehittäminen on kestävyyslajiLuovien alojen kehittäminen on kestävyyslajiLuovien alojen kehittäminen on kestävyyslaji
-
Tiekartta
Strategia
Luovien alojen kehittäminen on kestävyyslaji
Tiekartta
Suomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osalta
Suomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osalta
-
Kansainvälistyminen
Strategia
Suomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osalta
Kansainvälistyminen
Kasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreen
Kasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreenKasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreen
-
Tiekartta
Kestävyys, vastuullisuus
Kasvusopimus tuo luovat alat ja julkishallinnon saman pöydän ääreen
Tiekartta
Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.
Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.
-
Muotoilu
Ilmiöt
Etla tutki: Toimialaa vaihtavista yrityksistä menestyvät ne, jotka tekevät rohkean suunnanmuutoksen.
Muotoilu
Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?
Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?
-
Aluekehitys
Strategia
Hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen – Millaisia oppeja kulttuuripääkaupunkihanke on Oululle ja sen lähikunnille antanut?
Aluekehitys
Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?
Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?
-
Aluekehitys
Strategia
Hankejohtaja Sari Kaasinen – Millaisin mielin kulttuuripääkaupunkihanketta on Itä-Suomessa tehty?
Aluekehitys
Kansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiäKansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiä
Kansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiäKansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiäKansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiäKansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiäKansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiä
-
Strategia
Kansanedustaja Hanna Kosonen – hallituskaudella useita luovia aloja edistäviä päätöksiä
Strategia
Median, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseen
Median, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseen
-
Strategia
Av-ala
Median, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseen
strategia
Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!
Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!
-
Strategia
Luovan talouden tiekarttatyö täydessä vauhdissa!
Strategia
Tampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi SuomeenTampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi Suomeen
Tampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi SuomeenTampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi SuomeenTampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi SuomeenTampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi SuomeenTampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi Suomeen
-
Aluekehitys
Strategia
Tampere 2026: Vahva kakkoskaupunkibrändi Suomeen
Aluekehitys
Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!
Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!
-
Aluekehitys
Kulttuuri
Saimaa-ilmiö 2026: Kävi miten kävi, nyt tehdään Saimaa-ilmiö!
Aluekehitys
Oulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeenOulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeen
Oulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeenOulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeenOulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeenOulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeenOulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeen
-
Strategia
Aluekehitys
Oulu 2026: Kulttuuri löytää tiensä sydämeen
Strategia
Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?
Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?
-
Kulttuuri
Strategia
Miksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi?
Kulttuuri
Vieraskynä: KooPee Hiltunen NeogamesVieraskynä: KooPee Hiltunen Neogames
Vieraskynä: KooPee Hiltunen NeogamesVieraskynä: KooPee Hiltunen NeogamesVieraskynä: KooPee Hiltunen NeogamesVieraskynä: KooPee Hiltunen NeogamesVieraskynä: KooPee Hiltunen Neogames
-
Peliala
Talous ja luvut
Vieraskynä: KooPee Hiltunen Neogames
Peliala
Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020
Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020
-
Strategia
Luova talous – vahvistetaan yhdessä tulevaisuuden muutosvoimaa 25.2.2020
strategia
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.