

Suomen tuleva kasvu rakentuu yhä vahvemmin aineettomasta pääomasta. Teknologinen osaaminen yksin ei enää riitä, vaan kilpailukyky syntyy yhä useammin siitä, miten innovaatiot kytkeytyvät asiakasymmärrykseen, käyttäjäkokemukseen, muotoiluun, brändiin ja kaupallistamiseen.
Näitä teemoja tarkastellaan Business Finlandin järjestämässä Kilpailuetua aineettomista investoinneista -tilaisuudessa 9.6.2026 klo 9:00.12:00 Team Finland -talolla Helsingissä.
Kilpailukyky syntyy aineettomasta arvosta
Tilaisuudessa keskustellaan siitä, miten aineettomia investointeja ja luovien alojen osaamista voidaan hyödyntää nykyistä vahvemmin osana yritysten T&K- ja innovaatiotoimintaa.
Taustalla on kasvava ymmärrys siitä, että innovaatioiden arvo syntyy vasta markkinassa. Pelkkä teknologia ei riitä, jos sen arvoa ei pystytä tekemään ymmärrettäväksi, haluttavaksi ja käyttäjälle merkitykselliseksi.
Samaan aikaan Suomessa investoidaan edelleen kilpailijamaita vähemmän esimerkiksi asiakasymmärrykseen, muotoiluun, palvelukehitykseen ja brändiin – tekijöihin, jotka usein ratkaisevat, syntyykö innovaatiosta kansainvälistä liiketoimintaa.
Luovien alojen osaaminen mukaan aiemmin innovaatiotyöhön
Tilaisuuden yksi keskeinen viesti on, että luovien alojen osaaminen pitäisi kytkeä mukaan yritysten kehitystyöhön nykyistä aikaisemmassa vaiheessa.
Muotoilu, käyttäjäymmärrys, palvelukehitys, visualisointi, pelillistäminen ja tarinallistaminen nähdään edelleen liian usein vain tuotteiden tai palveluiden viimeistelynä, vaikka niiden vaikutus ulottuu koko innovaatioprosessiin – aina ongelman määrittelystä kaupallistamiseen ja kansainväliseen kasvuun.
Tilaisuudessa keskustellaan muun muassa:
· aineettomien investointien merkityksestä yritysten kasvulle ja kilpailukyvylle
· luovien alojen osaamisen hyödyntämisestä T&K- ja innovaatiotoiminnassa
· asiakasymmärryksen, muotoilun ja palvelukehityksen roolista liiketoiminnan uudistamisessa
· aineettoman kehittämisen mahdollisuuksista Business Finlandin T&K-rahoituksessa
Keskustelua kilpailukyvystä, kaupallistamisesta ja uudistumisesta
Tilaisuuden avaa Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen. Päivän moderaattorina toimii apulaisprofessori Pia Hautamäki, LUT-kauppakorkeakoulu.
Puheenvuoroja kuullaan muun muassa seuraavilta:
· Minna Helle, toimitusjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto
· Aki Kangasharju, toimitusjohtaja, Etla
· Oskar Korkman, työelämäprofessori, Hanken School of Economics
· Jari Toivo, rahoitusjohtaja, Business Finland
· Julius Oförsagd, toimitusjohtaja ja strateginen muotoilija, Arctic Factory
Tilaisuudessa kuullaan myös yrityscaseja siitä, miten muotoilu, brändi, asiakaskokemus ja erottuminen voivat toimia kilpailuetuna.
Uusi opas julkaistaan kevään aikana
Business Finland julkaisee kevään aikana uuden oppaan: Kilpailuetua aineettomista investoinneista. Luovat alat osana yritysten innovaatiotoimintaa ja Business Finlandin rahoittamia T&K-hankkeita.
Opas tarkastelee käytännönläheisesti, miten aineetonta arvoa voidaan rakentaa osana yritysten innovaatioprosesseja ja miten luovien alojen osaaminen voi vahvistaa yritysten kilpailukykyä, kaupallistamista ja kasvua.
Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista. Paikkoja on rajoitetusti.
Lue lisää ja ilmoittaudu täällä.
Lisätiedot:
Aija Kalander, Business Finland
Johtava asiantuntija, luovien alojen kampanjajohtaja
Rekisteröityminen:
Venni Metsäranta
Ohjelmakoordinaattori


.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)









































.jpg)
























.jpg)

.jpg)





























