Etsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuet

nainen esittelee liiketoimintaaEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuet
nainen esittelee liiketoimintaaEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuet

Mietitkö, olisiko Business Finlandilla jotain rahoitusta, tukea tai lainaa juuri sinun yrityksellesi? Teimme yhteenvedon Business Finlandin erityyppisistä rahoituksista pk- ja midcap-yrityksille.

Business Finland edistää Suomen yritysten kasvua ja kansainvälistymistä monin eri tavoin. Rahoitusta on muutaman tonnin messuavustuksesta satojen tuhansien TKI-lainoihin asti. 

Business Finlandin rahoitus on suunnattu erityisesti nopeaan kansainväliseen kasvuun tähtääville yrityksille. Kotimaan markkinoille tähtäävät, maltillista kasvua tavoittelevat yritykset voivat hakea rahoitusta ELY-keskuksista. 

Kaikki Business Finlandin rahoitukset soveltuvat luovien alojen yrityksille siinä kuin muillekin. Myös aloittavat kasvuyritykset voivat saada tukia kehittämiseen ja innovaatioihin.

Erityisesti Innovaatioseteli ja Tempo ovat startupeille kiinnostavia rahoitusmuotoja, koska niiden omarahoitus ja tavoitteet ovat aloittaville yrityksille usein sopivan matalia. 

Rahoitus voi olla avustusta tai lainaa, ja se on aina harkinnanvaraista. Monet avustuksista maksetaan vasta jälkikäteen projektin toteuduttua.

Business Finlandin eri rahoitusmuotojen hakuehdot, hakumenettelyt, yhteyshenkilöt ja lisätiedot löytyvät alla listattujen linkkien kautta.

Esittelemme tässä artikkelissa pääpiirteittäin nämä Business Finlandin rahoitukset pk- ja midcap-yrityksille:

  • Innovaatioseteli
  • Tempo-rahoitus
  • Av-tuotantokannustin
  • Tutkimus- ja tuotekehitystuki yrityksille
  • Into-rahoitus innovaatiotoimintaan
  • NIY eli nuoret innovatiiviset yritykset
  • Explorer

Business Finlandin tuet yritystoiminnan alkuvaiheeseen ja innovointiin

Innovaatioseteli

Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea, jolla on potentiaalia kansainväliseen kasvuun ja jonka eteenpäin viemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista. Hanki yritykseesi innovaatiotoimintaan liittyviä asiantuntijapalveluita, uutta tietoa ja osaamista. Määrä max 6000 e.

Tempo-rahoitus

Tempo-rahoitus on tarkoitettu alle 5-vuotiaille startup-yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea. Rahoituksella yritys voi valmistella kansainvälistä kasvua ideansa toimivuutta testaamalla, hankkimalla palautetta potentiaalisilta asiakkailta sekä kartoittamalla tuotteen kysyntää ja toimivuutta uudella kansainvälisellä markkinalla. Tempo-projektin jälkeen yritys voi edetä tutkimus- ja kehittämisprojektiin.

Tempo-avustus on maksimissaan 60 000 euroa. 70% Tempo-avustuksesta maksetaan hankkeen tultua hyväksytyksi ja viimeinen 30% loppuraportin jälkeen. 

Esimerkkki:

  • Designbrändi Juslin Maunulalle myönnettiin Tempo-rahoitus ylijäämätekstiileistä valmistettujen sisustus- ja puettavien tuotteiden konseptin kansainvälistämiseen.

Business Finlandin rahoitukset tuotantoon ja tuotekehitykseen

Tuotantoon ja tuotekehitykseen suunnattuja tukia saa käyttää esimerkiksi omiin palkkoihin ja ulkopuolisiin ostoihin.

Av-alan kannustin audiovisuaalisten sisältöjen tuotantoon

AV-tuotantokannustin on enintään 25 prosentin maksuhyvitys Suomessa toteutetun tuotannon kustannuksista. Kannustimella pyritään lisäämään kansainvälistä kiinnostusta Suomea kohtaan tuotantomaana sekä edistämään suomalaisten yritysten kehitystä, kasvua ja kansainvälistymistä.

Tutkimus- ja tuotekehitystuki yrityksille

Tutkimus- ja kehitysrahoituksella voit nopeuttaa tuotekehitystä, uudistaa tai kehittää kokonaan uusia tuotteita, palveluita, tuotantomenetelmiä tai liiketoimintamalleja. Rahoituksella on mahdollista testata ja todentaa asiakkaiden kanssa uuden ratkaisun toimintaa.

Tutkimus- ja tuotekehitystukea myönnetään kunnianhimoisiin t&k-projekteihin, jotka tuottavat yritykselle kansainvälistä kilpailuetua. Onnistuessaan projektin vientipotentiaalin tulee olla vähintään 20-kertainen käytettyihin t&k-panostuksiin verrattuna. Business Finlandin rahoitus on kilpailtua ja harkinnanvaraista. Tuki voi olla avustus tai laina.

Esimerkkejä: 

  • Kuituinnovaatioyritys Spinnova on hyödyntänyt kehitystyössään Business Finlandin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta ja EU-rahoitusneuvontaa.
  • Tapahtuma-alustayhtiö Eventual on saanut Business Finlandin TKI-lainaa tuotekehitykseen. 

Into-rahoitus innovaatiotoimintaan

Into-rahoitus auttaa vientimarkkinoille tähtääviä startupeja ja pk-yrityksiä. Rahoituksen avulla voit ostaa yrityksellesi parasta mahdollista asiantuntijapalvelua vahvistamaan innovaatiotoimintaanne. Voit myös käyttää Intoa IPR-teollisoikeuksiesi suojaamiseen tai väliaikaisen asiantuntijan palkkaamiseen tutkimusorganisaatiosta tai suuresta yrityksestä.

Into-rahoitusta myönnetään 50 %  projektin kokonaisbudjetista, 15 000 - 200 000 euroa.

Business Finlandin rahoitus liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuun 

NIY eli nuoret innovatiiviset yritykset

NIY-rahoitus on tarkoitettu alle 5-vuotiaille startup-yrityksille, joilla on suuri liiketoimintapotentiaali. Rahoituksen avulla yritys voi panostaa kansainvälisen liiketoiminnan kasvattamiseen ja lisäksi vahvistaa tiimiään, kehittää liiketoimintamalliaan ja kasvustrategiaansa sekä tähdätä uusille markkinoille.

NIY edellyttää yritykseltä jo enemmän kuin pelkkiä lupauksia tulevaisuudesta: vaikuttavia lukuja ja yksityisen rahan kiinnostusta. 

Rahoitusta myönnetään vähintään kolmessa jaksossa. Ensimmäisen jakson rahoitus on
250 000 euroa avustusta, toisen jakson rahoitus myös 250 000 euroa avustusta ja kolmannen jakson rahoitus on 750 000 euroa lainaa.

Esimerkkejä: 

  • Metacore Games on nopeasti kasvava peliyhtiö, joka tunnetaan Merge Mansion -pelistään. Yritys on hyödyntänyt Business Finlandin Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta (NIY) sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta. 
  • Peliyhtiö Supercell on saanut NIY-rahoituksen, samoin esimerkiksi Oura.

"Innovaatioseteli ja Tempo ovat hyviä startupeille, koska niiden omarahoitus ja tavoitteet ovat usein alkaville yrityksille sopivia. Innovaatioseteli ei vaadi kuin yrityksen (osake tms.,  ei toiminimi), jota on pyörittänyt täyspäiväisesti 3kk ajan. Innovaatiosetelissä omarahoitus on  1000 e, ja Tempossa minimitiimin lisäksi vaaditaan 30 000 e omarahoitus. TKI-lainat vaativat jo huomattavasti suurempia investointeja. Toki myös nyt haussa olevat RRF:t ja aina saatavilla olevat Explorerit sopivat starteille."
– Olli Sinerma, Business Finland

Business Finlandin rahoitus uusien markkinoiden avaamiseen

Explorer

Explorer-rahoituspalvelujen avulla voit hankkia tietoa yrityksellesi uudesta kansainvälisestä markkinasta, osallistua pk-yritysryhmässä ulkomaisille ammattimessuille tai koota yritysten ryhmän yhteisen viennin mahdollisuuksien selvittämiseen.

Business Finlandilla on myös kansainvälinen verkosto, joka toimii lähes kaikissa maailman maissa. Siitä voi olla apua uudelle markkina-alueelle laajentumisessa, markkinatutkimuksessa ja kontakteissa.

Esimerkki: Tekstiilivalmistaja Lapuan Kankurit on hyödyntänyt Business Finlandin kansainvälistymispalveluita ja Exhibition Explorer -rahoitusta.

Kansainvälisiä rahoitusohjelmia

Omien tukimuotojen lisäksi Business Finlandin kautta voi hakea kansainvälisiä rahoituksia, esimerkiksi Suomen kestävän kasvun (RRF) ohjelman EU-rahoitusta. Osa näistä rahoitushauista on suunnattu luovien alojen yrityksille.

Rahoitushaku luovan talouden uudistumisen ja kasvun tueksi on auki 29.9. 2023 asti:  Kampanjasivut: Suomen kestävän kasvun ohjelma

Esimerkki: Makea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseen

Miten lähden liikkeelle rahoituksen haussa?

Kaikista rahoituksen lajeista on tarkat esittelyt ohjeineen Business Finlandin sivuilla

Business Finlandin rahoituspalvelujen asiantuntijat vastaavat hakijoiden kysymyksiin. Heidän yhteystietonsa löytyvät kunkin rahoitusinstrumentin esittelyistä.

Lue Business Finlandin rahoituksen yleiset ohjeet ja ehdot

Seuraa tiedotusta avautuvista rahoitushauista

Rahoitushauista saat tietoa seuraamalla Business Finlandin sivuja: Palvelut suomalaisille yrityksille ja Ajankohtaista suomalaisille asiakkaille

Business Finland järjestää isoista kansainvälisistä rahoitushauista hakuinfoja, joissa esitellään rahoitusinstrumenttia ja hakumenettelyä, ja vastataan kysymyksiin.

Ajankohtaiset haut ja infot löydät myös Creative Finlandin Kalenterista

Lue lisää aiheesta

Luovien alojen yritysten julkinen rahoitus -graafi

Yleistä infoa luovien alojen yritysten rahoituspoluista  

Etsitkö tietoa Business Finlandin rahoituksesta?

Tempo-, Tutkimus & kehitys- ja Market Explorer -rahoituspalvelut pähkinänkuoressa (Business Finland)

Artikkeli: Business Finlandin rahoitus startupeille ja pk-yrityksille paranee (DMF Business)

Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Peleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa EspoossaPeleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa Espoossa
Peleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa EspoossaPeleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa EspoossaPeleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa EspoossaPeleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa EspoossaPeleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa Espoossa
-
Yrittäjyys
Koulutus
Peleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa Espoossa
peliala
Luovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseenLuovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseen
Luovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseenLuovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseenLuovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseenLuovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseenLuovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseen
-
Tiekartta
Aluekehitys
Luovien alojen keskittymien ja hubien suunnittelu­opas on käytännöllinen työkalu­pakki toiminnan kehittämiseen ja vaikuttavuuden kasvattamiseen
tiekartta
Business Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressaBusiness Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressa
Business Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressaBusiness Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressaBusiness Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressaBusiness Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressaBusiness Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressa
-
Rahoitus
Peliala
Business Finlandin rahoitus kasvaville peli­yrityksille pähkinän­kuoressa
Rahoitus
Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua
Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua
-
Tiekartta
Strategia
Haetko täydennystä työkalu­pakkiin? Luovan talouden strategia­työkalu auttaa kehittämis­työssä ja tukee alueiden kestävää kasvua
strategia
Kirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitäKirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitä
Kirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitäKirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitäKirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitäKirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitäKirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitä
-
Yrittäjyys
Kirjallisuus
Kirjavinkki: 10 tapaa tehdä konkurssi - ja selvitä siitä
Yrittäjyys
Luovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussa
Luovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussa
-
Innovaatiot
Kansainvälistyminen
Luovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussa
Innovaatiot
Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“
Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“
-
Rahoitus
Kestävyys, vastuullisuus
Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“
Rahoitus
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
Muoti ja tekstiili
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
-
Talous ja luvut
Tieto ja tutkimukset
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
talous ja luvut
Yrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessäYrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessä
Yrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessäYrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessäYrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessäYrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessäYrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessä
-
Yrittäjyys
Aluekehitys
Yrityskehittäjien kenttä kaipaa yhteistyötä, tietoa ja vertaisverkostoitumista luovan talouden edistämisessä
Tiekartta
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
-
Muoti ja tekstiili
Taide
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
muoti ja tekstiili
Luhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseen
Luhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseenLuhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseen
-
Muoti ja tekstiili
Strategia
Luhdan Mika Sutinen: 5 syytä ottaa ulkopuolisia yrityksen hallitukseen
strategia
Ruotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulle
Ruotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulleRuotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulle
-
Muoti ja tekstiili
Yrittäjyys
Ruotsalainen NEST on startupien super­kiihdyttämö, jossa kammetaan koko tekstiili­teollisuutta kestävälle polulle
muoti ja tekstiili
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
-
Tiekartta
Monialaisuus
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
tiekartta
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
-
Innovaatiot
Kansainvälistyminen
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
yrittäjyys
Makea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseenMakea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseen
Makea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseenMakea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseenMakea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseenMakea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseenMakea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseen
-
Peliala
Rahoitus
Makea Games sai RRF-rahoituksesta vauhtia uuden pelin kehitykseen
Peliala
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
Muoti ja tekstiili
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
muoti ja tekstiili
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
-
Tieto ja tutkimukset
Rahoitus
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
Tieto ja tutkimukset
“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer
“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer
-
Peliala
Startup
“Peliala kaipaa lisää diversiteettiä ja vähemmän sääntelyä”, sanoo Britanniasta Suomeen muuttanut James Cramer
peliala
Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri
Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri
-
Markkinointi
Aluekehitys
Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri
Markkinointi
Lapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitusta
Lapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitustaLapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitusta
-
Muotoilu
Tieto ja tutkimukset
Lapin yliopiston palvelu­muotoilun tutkimushanke sai 349 500 euroa EU:n RRF-elpymisrahoitusta
Muotoilu
DigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmasta
DigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmasta
-
Av-ala
Rahoitus
DigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmasta
Av-ala
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
muoti ja tekstiili
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
-
Rahoitus
Monialaisuus
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
Rahoitus
CreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotistaCreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotista
CreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotistaCreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotistaCreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotistaCreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotistaCreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotista
-
Rahoitus
Av-ala
CreaDemo-tuella kasvuun: Suomi koomikoiden silmin -tv-formaatti sai alkunsa pilotista
Rahoitus
CreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatua
CreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatuaCreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatua
-
Rahoitus
Monialaisuus
CreMa-tuella kasvuun: Betonipallas tuottaa värjäys- ja muotoratkaisuja, jotka parantavat rakennetun ympäristön laatua
Rahoitus
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
muoti ja tekstiili
CreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaalia
CreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaaliaCreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaalia
-
Monialaisuus
Taide
CreMa-tuella kasvuun: Moottorisahataiteessa on monialaista potentiaalia
Monialaisuus
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
-
Yrittäjyys
Strategia
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
yrittäjyys
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
-
Peliala
Monialaisuus
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
peliala
Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.” Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.”
Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.” Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.” Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.” Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.” Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.”
-
Kansainvälistyminen
Kulttuuri
Paula Parviainen: “Kulttuurin ja luovien alojen kansain­välistäminen pitää tuoda vahvemmin osaksi ulkoministeriön toimintaa.”
kansainvälistyminen
EU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloilleEU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloille
EU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloilleEU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloilleEU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloilleEU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloilleEU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloille
-
Rahoitus
Yrittäjyys
EU:n EIT Culture & Creativity -innovaatio­yhteisön kautta avataan tulevina vuosina merkittäviä rahoitushakuja luoville aloille
Rahoitus
Aalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeenAalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeen
Aalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeenAalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeenAalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeenAalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeenAalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeen
-
Yrittäjyys
Monialaisuus
Aalto-yliopiston luovat alat halutaan vahvemmin mukaan kampuksen yrittäjyys­ekosysteemiin, Mikael Huhtamäki tarttui toimeen
Yrittäjyys
Suomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentillaSuomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentilla
Suomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentillaSuomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentillaSuomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentillaSuomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentillaSuomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentilla
-
Kirjallisuus
Kansainvälistyminen
Suomalainen kirjallisuusvienti kasvoi peräti neljällä prosentilla
kirjallisuus
Uusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseenUusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseen
Uusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseenUusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseenUusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseenUusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseenUusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseen
-
Digitalisaatio
Yrittäjyys
Uusi vastuullisuu­sopas digitaalisen kaupan yrityksille - Sustainability playbook tarjoaa työkalut kilpailukyvyn edistämiseen
Kestävyys,vastuullisuus
Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan
Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan
-
Yrittäjyys
Strategia
Porrasmallilla kannattavaan kasvuun – Kasvu löytyy pk-yrityksistä, kun eri kasvuvaiheiden kriittiset tekijät huomioidaan
yrittäjyys
Audiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulle
Audiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulleAudiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulle
-
Kasvusopimus
Av-ala
Audiovisuaalisen alan kasvusopimusta valmisteleva työryhmä asetettu – tehtävänä konkreettinen suunnitelma kasvulle
kasvusopimus
9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua
9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua
-
Strategia
Tieto ja tutkimukset
9 tulevaisuuden kasvu­mahdollisuutta, joihin Suomen kannattaa nyt tarttua
Strategia
Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessä
Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessäStartup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessä
-
Startup
Rahoitus
Startup-yhteisön liikevaihto kasvussa 4,8 mrd. euroon tänä vuonna – T&K-investoinnit kolmin­kertaistuvat vuoteen 2025 mennessä
talous ja luvut
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaaSuomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Suomalainen kenkävalmistaja onnistui tavoittamaan massat somessa – VAMSKO uudisti brändinsä sekä kenkänsä, ja nyt yrityksellä kulkee kovaa
muoti j atekstiili
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
-
Strategia
Rahoitus
13 miljoonaa euroa ESR+-hankerahoitusta haettavissa luovan ja kulttuurialan toimijoille
strategia
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseenPalkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
-
Av-ala
Muoti ja tekstiili
Palkitun elokuvaohjaaja Emilia Hernesniemen 5 vinkkiä menestykseen
av-ala
”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.
”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.
-
Av-ala
Rahoitus
”En näe mitään ristiriitaa taiteen ja rahan yhdistämisessä”, sanoo Emilia Hernesniemi, elokuvaohjaaja, R/H-vaatemerkin toinen perustaja ja yrittäjä.
av-ala
Uusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloilleUusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloille
Uusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloilleUusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloilleUusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloilleUusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloilleUusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloille
-
Tiekartta
Kestävyys, vastuullisuus
Uusi yritysverkosto Creative Sustainability Family etsii kestävyydestä kasvua ja vientiä luoville aloille
Tiekartta
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistäRanskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Ranskalainen luksusmuotitalo Chloé löysi pienen suomalaisen koriyrityksen ja halusi tehdä yhteistyömalliston – ennakkoerä vietiin käsistä
muoti ja tekstiili
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
-
Graafinen suunnittelu
Musiikki
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
IPR
Kirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimatKirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimat
Kirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimatKirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimatKirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimatKirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimatKirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimat
-
Yrittäjyys
Kirjallisuus
Kirjavinkki: Haaveilijat ja toteuttajat – luovuuden vastavoimat
yrittäjyys
TAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseen
TAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseenTAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseen
-
Kestävyys, vastuullisuus
Kansainvälistyminen
TAMKille merkittävä rahoitus kestävien kuitukankaiden tutkimukseen
kestävyys, vastuullisuus
6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja
6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja
-
Yrittäjyys
6 faktaa – YEL-lakiuudistus ei välttämättä nosta yrittäjän eläkemaksuja
Yrittäjyys
Creative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskoneCreative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskone
Creative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskoneCreative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskoneCreative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskoneCreative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskoneCreative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskone
-
Innovaatiot
Startup
Creative Business Cupin voittaja on itävaltalainen Plasticpreneur, helppokäyttöinen muoviroskan jalostuskone
Innovaatiot
EU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala HelsinkiinEU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala Helsinkiin
EU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala HelsinkiinEU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala HelsinkiinEU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala HelsinkiinEU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala HelsinkiinEU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala Helsinkiin
-
Innovaatiot
Kulttuuri
EU:n kulttuurin ja luovien alojen innovaatiovoimala Helsinkiin
Innovaatiot
SuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskustelua
SuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskustelua
-
Ilmiöt
Yrittäjyys
SuomiAreenan tärpit – 5 kiinnostavaa keskustelua
Ilmiöt
Taideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsa
Taideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsaTaideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsa
-
Taide
Yrittäjyys
Taideyliopisto saa ensimmäisen bisnesideoiden esihautomonsa
taide
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
-
Rahoitus
Kulttuuri
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
rajoitus
Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.
Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.
-
Tiekartta
Av-ala
Mikä on AV-alan tulevaisuus? Näihin neljään teemaan panostetaan jatkossa.
tiekartta
Blockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksi
Blockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksi
-
Musiikki
Tapahtuma-ala
Blockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksi
Musiikki
Finnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiinFinnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiin
Finnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiinFinnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiinFinnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiinFinnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiinFinnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiin
-
Kestävyys, vastuullisuus
Rahoitus
Finnvera suunnittelee uutta lainaa yritysten digi- ja ilmastohankkeisiin
Kestävyys, vastuullisuus
Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!
Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin  – rahoitushaku on auki!
4/4/2022
-
30/9/2022
Rahoitus
Digitalisaatio
Tutustu luoville aloille suunnatun RRF-rahoitushaun teemoihin – rahoitushaku on auki!
rahoitus
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nytNäitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Näitä suomalaisia muotimerkkejä kannattaa seurata juuri nyt
Muoti ja tekstiili
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitysTulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
-
Kestävyys, vastuullisuus
Innovaatiot
Tulevaisuuden tekstiilimateriaalit tulevat Suomesta – 5 kuituinnovaatiota ja niiden taloudellinen merkitys
Muoti ja tekstiili
Suomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osalta
Suomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osaltaSuomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osalta
-
Kansainvälistyminen
Strategia
Suomen maakuva on jälleen hyvä – paitsi kulttuurin osalta
Kansainvälistyminen
Sauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaanSauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaan
Sauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaanSauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaanSauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaanSauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaanSauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaan
-
Digitalisaatio
Av-ala
Sauti Kitabu – suomalais-tansanialainen startup tuo tuhansia vuosia vanhan tarinankerrontaperinteen digiaikaan
Kansainvälistyminen
Jenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailusta
Jenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailustaJenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailusta
-
Muotoilu
Yrittäjyys
Jenni Ahtiainen ja Deafmetal – Uratarina sekä kokemuksia Creative Business Cup -kilpailusta
Muotoilu
Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin
Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiinLauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin
-
Yrittäjyys
Taide
Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin
Yrittäjyys
Taija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssa
Taija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssa
-
Musiikki
Yrittäjyys
Taija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssa
Musiikki
Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?
Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?
-
Yrittäjyys
Linda Saukko-Rauta – Mistä livekuvittamisessa on kyse?
Yrittäjyys
Aalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoilla
Aalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoillaAalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoilla
-
Muotoilu
Kansainvälistyminen
Aalto-yliopiston professori Anna Valtonen – Suomella ja Pohjoismailla on valtavat mahdollisuudet kansainvälisillä design-markkinoilla
Kansainvälistyminen
Anssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisesti
Anssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisesti
-
Musiikki
Yrittäjyys
Anssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisesti
Musiikki
Matti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänä
Matti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänä
-
Musiikki
Yrittäjyys
Matti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänä
Musiikki
Yrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuuYrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuu
Yrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuuYrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuuYrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuuYrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuuYrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuu
-
Yrittäjyys
Yrittäjä Anna Moilanen ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila – Luovien alojen yritysten yhteiskuntavastuu
Yrittäjyys
Netta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantajaNetta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantaja
Netta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantajaNetta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantajaNetta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantajaNetta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantajaNetta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantaja
-
Yrittäjyys
Netta Norro Osuuskunta Lilithistä – Luovilla aloilla toimiva työosuuskunta, joka on samalla sekä työyhteisö että työnantaja
Yrittäjyys
Topi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstäTopi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstä
Topi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstäTopi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstäTopi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstäTopi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstäTopi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstä
-
Aluekehitys
Yrittäjyys
Topi Haapanen – Posintra Oy:n aluekehitysjohtaja kertoo Porvoon Länsirannan alueen konseptikilpailusta sekä kehitystyöstä
Aluekehitys
Pertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnastaPertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnasta
Pertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnastaPertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnastaPertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnastaPertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnastaPertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnasta
-
Yrittäjyys
Kestävyys, vastuullisuus
Pertin Valinta Lontoossa – Emilie Gardberg kertoo Pertin Valinnan popup-tapahtumasta Lontoossa sekä Suomen Lontoon-instituutin toiminnasta
Kestävyys
Brandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industryBrandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industry
Brandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industryBrandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industryBrandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industryBrandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industryBrandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industry
-
Peliala
Kansainvälistyminen
Brandon Marsh from Creative Mobile – The global production networks for cross-media content and the prospects of the Estonian game industry
Peliala
“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.
“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.
-
Yrittäjyys
“Olemme saaneet hyvin jälleenmyyjiä arkkuliinoillemme”, kertoo Anna Karvosenoja hautaustoimisto Peacefulista, joka oli vuoden 2021 Creative Business Cupin voittaja design-hautaustuotteillaan.
Yrittäjyys
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja KanadassaMuotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Muotialan kiihdyttämö avaa suomalaisille muotibrändeille väylää kansainväliseen kasvuun USA:ssa ja Kanadassa
Muoti
Saran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikanaSaran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikana
Saran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikanaSaran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikanaSaran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikanaSaran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikanaSaran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikana
-
Yrittäjyys
Markkinointi
Saran stoori - miksi perustaa yritys korona-aikana
Yrittäjyys
Taidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuella
Taidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuellaTaidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuella
-
Rahoitus
Digitalisaatio
Taidepalvelut verkkoon Business Finlandin kehitystuella
Rahoitus
Luovien alojen palvelupolku julkaistu!Luovien alojen palvelupolku julkaistu!
Luovien alojen palvelupolku julkaistu!Luovien alojen palvelupolku julkaistu!Luovien alojen palvelupolku julkaistu!Luovien alojen palvelupolku julkaistu!Luovien alojen palvelupolku julkaistu!
-
Yrittäjyys
Luovien alojen palvelupolku julkaistu!
Yrittäjyys
Molekyyligastronomiaa ensitreffeilläMolekyyligastronomiaa ensitreffeillä
Molekyyligastronomiaa ensitreffeilläMolekyyligastronomiaa ensitreffeilläMolekyyligastronomiaa ensitreffeilläMolekyyligastronomiaa ensitreffeilläMolekyyligastronomiaa ensitreffeillä
-
Yrittäjyys
Molekyyligastronomiaa ensitreffeillä
Yrittäjyys
Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!
Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!
-
Yrittäjyys
Monialaisuus
Klinikkapäivä luovien alojen toimijoille: Rakenna siltaa – keskity ja selviydy!
Yhteistyö
Luovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäykselläLuovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäyksellä
Luovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäykselläLuovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäykselläLuovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäykselläLuovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäykselläLuovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäyksellä
-
Yrittäjyys
Rahoitus
Luovien alojen yritysten julkinen rahoitus kätevästi yhdellä silmäyksellä
Yrittäjyys
Tähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskellä
Tähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskelläTähtihetkiä eletään myös koronan keskellä
-
Muotoilu
Yrittäjyys
Tähtihetkiä eletään myös koronan keskellä
Muotoilu
Luovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fiLuovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fi
Luovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fiLuovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fiLuovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fiLuovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fiLuovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fi
-
Yrittäjyys
Luovan talouden liiketoiminnan käsikirja julkaistu – luovien.fi
Yrittäjyys
Kysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisiaKysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisia
Kysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisiaKysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisiaKysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisiaKysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisiaKysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisia
-
Yrittäjyys
Kulttuuri
Kysely: Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalla pitkäkestoisia
Yrittäjyys
Katso Luovan raadin tallenteetKatso Luovan raadin tallenteet
Katso Luovan raadin tallenteetKatso Luovan raadin tallenteetKatso Luovan raadin tallenteetKatso Luovan raadin tallenteetKatso Luovan raadin tallenteet
-
Yrittäjyys
Rahoitus
Katso Luovan raadin tallenteet
Yrittäjyys
OKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöilleOKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöille
OKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöilleOKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöilleOKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöilleOKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöilleOKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöille
-
Rahoitus
Kulttuuri
OKM:n korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöille
Rahoitus
Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!
Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!
4/10/2022
-
Yrittäjyys
Kansainvälistyminen
Osallistu Creative Business Cup 2022 -ideakilpailuun!
Yrittäjyys
Luovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssaLuovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssa
Luovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssaLuovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssaLuovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssaLuovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssaLuovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssa
-
Rahoitus
Luovuuden alkulähteillä Andrea Brosion kanssa
Rahoitus
Kysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiinKysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiin
Kysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiinKysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiinKysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiinKysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiinKysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiin
-
Yrittäjyys
Kysely: koronaviruksen vaikutukset luovien alojen yrittäjiin
Yrittäjyys
Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?
Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?
-
Yrittäjyys
Kulttuuri
Kulttuuri ja pienyritykset koronan ensimmäisiä uhreja?
Yrittäjyys
Creative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksiCreative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksi
Creative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksiCreative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksiCreative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksiCreative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksiCreative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksi
-
Yrittäjyys
Kansainvälistyminen
Creative Business Cup 2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksi
Kansainvälistyminen
Matkalla VR-maailman jättiläiseksiMatkalla VR-maailman jättiläiseksi
Matkalla VR-maailman jättiläiseksiMatkalla VR-maailman jättiläiseksiMatkalla VR-maailman jättiläiseksiMatkalla VR-maailman jättiläiseksiMatkalla VR-maailman jättiläiseksi
-
Digitalisaatio
Peliala
Matkalla VR-maailman jättiläiseksi
Digitalisaatio
Korona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuuttaKorona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuutta
Korona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuuttaKorona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuuttaKorona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuuttaKorona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuuttaKorona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuutta
-
Teatteri
Yrittäjyys
Korona sammutti teattereiden valot, vaan ei ryhmäteatterilaisten sinnikkyyttä ja luovuutta
Teatteri
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistäMaksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Maksutonta neuvontaa muotialan yrityksille – Muotikaupan muodonmuutos -hanke vauhdittaa muotikaupan kansainvälistymistä
Muoti ja tekstiili
Podcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna Valtonen
Podcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna ValtonenPodcast #32 vieraana Anna Valtonen
-
Muotoilu
Kansainvälistyminen
Podcast #32 vieraana Anna Valtonen
Muotoilu
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.