

Kansainvälistyminen ei ole luovien alojen kasvuyrityksille vain rahoituskysymys. Uusille markkinoille pääsy vaatii oikeita kontakteja, markkinatuntemusta, mentoreita ja kumppaneita. SHINE! Showcase kokoaa 1. lokakuuta Tampereelle kansainvälistä kasvua tavoittelevia luovien alojen yrityksiä sekä kotimaisia ja kansainvälisiä kasvun rakentajia.
Creative Finlandin järjestämän SHINE! Showcasen lähtökohtana on, että kasvua tavoittelevat yritykset tarvitsevat pääoman lisäksi kansainvälisiä verkostoja, tietoa uusista markkinoista ja luotettavia kumppaneita. Oikea kontakti voi avata oven uudelle markkinalle, auttaa kehittämään liiketoimintaa tai johtaa uuteen kumppanuuteen.
Platform6 Startup Housessa järjestettävä tapahtuma tuo yhteen tarkoin valittuja kasvuyrityksiä muun muassa peli-, media-, musiikki- ja audiovisuaaliselta alalta sekä muotoilun, muodin, Creative AI:n, XR:n ja elämysliiketoiminnan parista.
Valitut yritykset saavat kolme minuuttia aikaa esitellä liiketoimintaansa ja kansainvälisiä tavoitteitaan. Jokaisen pitchin jälkeen sijoittajat ja asiantuntijat antavat yrityksille palautetta ja näkemyksiä kasvun ja kansainvälistymisen tueksi. Pitchien rinnalla keskeisessä roolissa ovat yritysten ja kansainvälisten vieraiden tapaamiset, mentorointi ja verkostoituminen.
SHINE!ssa tavoitellaan määrän sijaan laatua ja merkityksellisiä kohtaamisia, joista voi syntyä uusia yhteyksiä ja yhteistyötä.
Yhteyksiä uusille markkinoille
Tänä vuonna SHINE! Showcase rakentaa yhteyksiä myös markkinoille, joihin suomalaisilla luovien alojen yrityksillä ei välttämättä vielä ole valmiita verkostoja. Tampereelle saapuvat Safa Sharif ja Khawla Alshaikh tuovat tapahtumaan näkökulmaa erityisesti Persianlahden alueelta.
Bahrainissa toimiva yrittäjä, kasvuvalmentaja ja startup-mentori Safa Sharif tuntee Saudi-Arabian ja laajemmin Lähi-idän liiketoimintaympäristöä. Hän on työskennellyt pitkään luovien alojen yrittäjien kanssa ja tukenut heitä liiketoiminnan kehittämisessä sekä kasvun rakentamisessa. SHINE!ssa Safa sparraa yrittäjiä kansainvälisessä kasvussa ja uusille markkinoille pääsyssä.
Khawla Alshaikh työskentelee AstroLabsin strategisten kumppanuuksien ja ekosysteemien kehittäjänä. AstroLabs tukee kansainvälisiä yrityksiä Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien markkinoille pääsyssä ja kasvussa. Khawla on SHINE!ssa kiinnostunut tutustumaan erityisesti suomalaisiin muodin, AV-alan, pelien ja median yrityksiin sekä rakentamaan uusia yhteyksiä Suomen ja GCC-markkinoiden välille.
Saudi-Arabiassa ja laajemmin Persianlahden alueella panostetaan parhaillaan voimakkaasti luovien alojen kehittämiseen ja kansainvälisiin kumppanuuksiin. Safan ja Khawlan kautta SHINE! Showcase tarjoaa suomalaisille yrityksille mahdollisuuden rakentaa yhteyksiä myös näille kasvaville markkinoille.

Kansainvälisiä verkostoja luovien alojen yrityksille
Tampereelle saapuu myös Rasmus Wiinstedt Tscherning, Creative Business Networkin perustaja ja johtaja. Hän on rakentanut pitkään luovien alojen yrittäjien kansainvälisiä verkostoja. Creative Business Network yhdistää luovien alojen yrittäjiä, sijoittajia, mentoreita ja muita alan toimijoita yli 80 maassa.
SHINE! Showcasessa Rasmus tapaa yrityksiä, antaa palautetta pitchaajille ja tuo keskusteluun kansainvälisen näkökulman luovien alojen yritysten kasvuun ja uusille markkinoille pääsyyn.
Yrittäjän ja sijoittajan näkökulmaa Suomesta
Kotimaisista kasvun rakentajista mukana on Anna Sofia Piha, Abracan perustaja ja toimitusjohtaja sekä yksi FiBAN Creative Angels -verkoston perustajista. Hänellä on omakohtaista kokemusta luovien alojen kasvuyritysten johtamisesta, rahoituskierroksista ja kansainvälisestä kasvusta.
SHINE! Showcasessa Anna antaa palautetta pitchaaville yrityksille, mentoroi yrittäjiä ja tuo mukaan sekä yrittäjän että sijoittajan näkökulman kansainvälisen kasvun rakentamiseen.
Elokuun aikana esittelemme lisää SHINE! Showcaseen saapuvia kotimaisia ja kansainvälisiä kasvun rakentajia, jotka tuovat mukanaan uusia verkostoja, markkinanäkemystä ja kansainvälisiä yhteyksiä.
Haku SHINE! Showcaseen on käynnissä
SHINE! Showcaseen haetaan Suomessa toimivia luovien alojen yrityksiä, jotka tavoittelevat kansainvälistä kasvua. Pitchaajat valitaan avoimen haun ja osittain kutsumenettelyn kautta.
Pitchaamisen lisäksi tapahtumaan voi osallistua verkostoitumaan. Osallistuminen on maksutonta, ja tapahtuman kieli on englanti.
Pitch-haku päättyy 9.9.2026.
Muu ilmoittautuminen päättyy 15.9.2026.
Creative Businesses. Global Ambitions.


.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)






























































%20Disney_p.jpeg)

.jpg)































