Muotiteollisuudesta vastuullisuustoimistoon

Hovi Creative on Karoliina Hovin perustama vastuullisuustoimisto, joka kehittää yhdessä asiakasyritysten kanssa niiden vastuullisuusstrategioita, toteuttaa vastuullisuusmarkkinointia ja -viestintää sekä järjestää aiheesta koulutuksia.

Karoliina Hovin tausta on kaupallisen muodin suunnittelun ja markkinoinnin parissa. Hänen viimeisin tehtävänsä palkkatyössä oli luoda trendiennusteita, joiden pohjalta ostoja ja markkinointisuunnitelmia tehtiin. ”Pidin todella paljon työstäni, mutta siinä oli vahva arvoristiriita. Mallistoja suunnitellessa ei vastuullisuuskysymyksiä vielä tuolloin mietitty, vaikka vaatteita tuotettiin useita kymmeniä tuhansia.” Karoliina lähti opiskelemaan Aalto-yliopistoon, josta hän valmistui taiteen maisteriksi International Design Business Management- ja Creative Sustainability -ohjelmista.


Vastuullisuuskonsultointia muotoilumetodeilla


Äitiysloman jälkeen Karoliina palasi työelämään ensin freelancerina ja sitten Hovi Creativen yrittäjänä. Alusta asti mukana oli vahva visio. ”Vastuullisuusasiantuntijoista on suuri kysyntä, mutta halusin tuoda mukaan muotoilijataustani ja trendiennustamiskokemukseni. Yrityksen perustin omalle osaamisalueelleni: teen vastuullisuuskonsultointia muotoilumetodeilla tulevaisuusajattelua käyttäen.”


Yleensä Karoliina aloittaa uuden asiakkaan kanssa pohtimalla yrityksen nykytilaa. Sen jälkeen pidetään workshop, jossa mietitään vastuullisuusstrategiaa ja käytetään muotoilu- ja tulevaisuusmenetelmiä. Lopuksi mietitään, minkälaisia toimenpiteitä voitaisiin tehdä. ”Haluan aina, että ihmisille tulee sellainen olo, ettei konkreettinen tekeminen piiloudu jargonin taakse.”


Karoliinan konsultointi herättelee yrityksiä miettimään käytännönläheisesti omaa toimintaansa, mm. mistä tuotteet tehdään ja mitä materiaaleja käytetään. Esimerkiksi puuvilla olisi tärkeä korvata muilla materiaaleilla.


”Vastuullisuusasiat voivat olla aika monimutkaisia ja vaikeita. Koen, että yritysten halu viedä asioita oikeasti eteenpäin on tärkeää.” Asiakasyritysten kanssa luodaan tavoitteita ja lasketaan lukuja, joilla tavoitteisiin päästään.


Tahatonta viherpesua


Vaikka vastuullisuus on megatrendi ja aiheesta puhutaan paljon, ei aina ole taattua, että yrityksissä sanat kohtaavat käytännön tekoja. ”Aika usein näen tahatonta viherpesua – sitä, ettei ole oikeasti selvitetty vastuullisuusasioita.”


Jos yrityksellä ei ole ollut asiantuntijakumppania ja pohdittu vastuullisuutta, vastuullisuus voi jäädä sanojen tasolle. Siksi on tärkeää viedä vastuullisuustyö käytäntöön. ”Kun puhutaan viestinnästä ja markkinoinnista, on tosi tärkeää kertoa asioista läpinäkyvästi. Puhua myös niistä asioista, jotka eivät mene hyvin tai joissa pitää parantaa. Ei höttö ole uskottavaa.”


Vastuullisuusalalle ja -konsultointiin tulee koko ajan lisää toimijoita, ja Karoliina toivottaa kaikki tervetulleiksi, sillä töitä riittää. ”Jos tulisi enemmän kilpailua, se lisäisi myös kysyntää. Ala on vielä sellainen, että joillekin asiakkaille pitää opettaa mitä tämä on ja mitä teen. Teen muiden konsulttien kanssa yhteistyöprojekteja, ja voimme yhdessä hyötyä ja tehdä isompia projekteja.”


Hovi Creativen on tarkoitus rakentaa pitkäjänteistä yritysyhteistyötä ja mahdollisuuksien mukaan toimia myös verkostomaisesti. ”Muutama hyvä yhteistyökumppani on löytynyt verkostomaiseen tekemiseen, kuten hiilijalanjäljen laskemiseen.”

Koronakevät lykkäsi töitä – sparrauksista uusia näkemyksiä


Koronaepidemia näkyi myös Hovi Creativen toiminnassa, kun koulutukset siirtyivät ja moni suunniteltu projektikokonaisuus peruuntui. ”Ymmärrän, että tämä on vapaaehtoista hienosäätöä yrityksille, joten siitä on helpompi karsia. Onneksi tuli muutama kiva projekti tilalle.” Syksyn suhteen Karoliina on jälleen toiveikas.


Kevään ja alkukesän aikana Karoliina on osallistunut useisiin sparrauksiin ja valmennuksiin, mm. Creative Finlandin tuottamaan Pekka Krookin yritysklinikkaan sekä Kasvu Open -sparrauskilpailuun. ”Olen käyttänyt paljon yrittäjien tukipalveluita, ne ovat aina hyödyllisiä. Sparraajilta saa ulkopuolisen näkemyksen ja hyviä vinkkejä. Se on toki yhden ihmisen näkemys ja pitää aina punnita, mikä itselle on tärkeää. Ehdottomasti suosittelen!”


Seuraavaksi Karoliina haluaisi laajentaa toimintaa yhteistyökumppanin tai -kumppanien kanssa. ”On aika yksinäistä olla yksinyrittäjä, vaikka olisikin työhuoneella tai verkostoissa. Teen aina töitä asiakkaiden kanssa, mutta yhteistyökumppanin kanssa voisi pallotella ideoita ja miettiä yhdessä suuntaa yritykselle.”


Yrittäjyys mahdollisti oman arvomaailman mukaisen työn


Karoliinan neuvo aloittaville luovien alojen yrittäjille on mennä mukaan kaikkeen mahdolliseen yrityskoulutukseen. ”Esimerkiksi Helsingin kaupungin yritysneuvontapalveluja tarjoavalla NewCo:lla on hyviä, ilmaisia koulutuksia. On myös todella tärkeää, että pysyt kehityksessä mukana ja kehität omaa osaamista. Luovan alan yrittäjille myynti ei ole ihan ominta, mutta myyntiä pitää silti tehdä. Rohkaisen yrittämään ja testaamaan, varsinkin jos yritysmuotosi ei tarvitse suuria pääomia.”


Yrittäjänä aloittaminen on opettanut Karoliinalle myös sen, miten tuodaan omaa osaamista ja asiantuntijuutta esiin. ”Siihen kannattaa varautua yrittäjänä, vaikka ei tykkäisi olla esillä. Kun on vahvasti asiantuntijayritys niin se osuu yhteen henkilöön.”


Aiemmin Karoliina on ollut palkansaaja, eikä yrittäjyys nytkään ole Karoliinalle itseisarvo, vaan keino tehdä arvojensa mukaista työtä. ”Koen, että työstä saa merkitystä, kun nyt voin tehdä oman arvomaailmani mukaista työtä: tuoda positiivista maailmaan, vähentää ympäristövaikutuksia ja inspiroida muita ihmisiä toimimaan vastuullisesti.”


Hovi Creative: https://www.hovicreative.com/

0 views

Creative Finland

#creativefinland 

  • Facebook
  • Twitter
  • Instagram
  • SoundCloud

Käynti- ja postiosoite

Creative Finland

Luovan talouden agentit ja managerit ry AGMA 

Kaikukatu 4 A

00530 Helsinki 

Verkostojohtaja, sisällöt ja hankeviestintä

Anu-Katriina Perttunen

+358 44 534 5285

anu-katriina.perttunen (a) creativefinland.fi

Viestintäkoordinaattori, hankeviestintä ja verkkosivut

Vappu Tainio

+358 400 187 618

vappu.tainio (a) creativefinland.fi

​​Projektijohtaja (1.1.2020 alkaen), hallinto ja talous

Katariina Malmberg

+358 50 5727 283

katariina.malmberg (a) creativefinland.fi

Creative Finland -hankkeen tietosuojaseloste

© Creative Finland / AGMA